Levyarvostelut

Living Colour – Collideoscope

Harvoin kyllä näkee näin monesta elementistä ja tyylisuunnasta rakennettua levyä. Bändeistä (Rob Zombie, Iron Maiden, Prong, AC/DC, Faith No More…) ja tyylisuunnista (rock-pop-noise-heavy-proge-reggae…) löytyy, vaikka onhan levyllä toisaalta niinkin paljon kuin viisitoista kappaletta.

Living Colour ei ole uusi bändi. Jo 1984 perustettuna ja palkittunakin se on toiminut innoittajana uudemmille tulijoille. Nyt on siis uusin levy purkissa ja aika niputtaa vuosien varrella tulleita vaikutteita. On todella hämmentävää ajatella, että levyn on tehnyt vanha bändi. Niin paljon cd:llä on eri bändeiltä lainaavia kappaleita. Vaihtelevuutta löytyy, kun kaiuttimista pyyhkii välillä industriaalimetallia, teknosävytteitä, progea, heavyä jne. Biisien toteutuksessa tai sävellyksissä ei ole mitään valittamista, ainoastaan siinä, että niiden esikuvat ovat tehneet kappaleet paremmin itse. Miksaus kuulostaa saksalaisen tunkkaiselta ja jäykältä. Levy käy välillä niin ärsyttävän pahasti esikuviensa tonteilla, melkein plagioiden, että harmittaa yhtyeen itsensä puolesta. Laulaja saa kuitenkin tavoitettua ajoittain erinomaisesti eri tyylilajit ja yhtyeen soitto on varmaa. Ja myös muutama täydestä sydämestä rypistetty kappale on levylle eksynyt.

Monen levyllisen verran tavaraa yhdellä levyllä, siinä tämän platan suurin ongelma. “Ihan kiva” levy ja faneille toimii varmasti kuin kirjoituskone Kalle Päätalolla konsanaan.

Arvosana : 3/5
Arvostelu julkaistu : 2003-10-03
Arvostelija : Juha Kähkönen

Nämä tekstit ovat ajalta ennen nykyaikaa (noin niinkuin sivustoteknisessä mielessä), arkistomateriaalia siis. Tuorein arvio on julkaistu 12.12.2011 ja vanhin 5.2.2001. Yhteensä arkistosta löytyy 10190 levyarviota.

Comments

One response to “Levyarvostelut”

  1. […] „Levyarvostelut-Konsortiumsprojekt III – Terra Incognita (Die unentdeckte Welt)“. Noise.fi [fi] (Rezension) (auf Finnisch). 26. Oktober 2003. Abgerufen am 26. Februar […]

Tämäkin sivusto käyttää "keksejä" ja siitä pitää EU-lakien mukaan kertoa myös käyttäjille. Käyttämällä sivustoa hyväksyt sen. Emme me niitä tietoja oikeastaan mihinkään käytä, mutta Googlen mainoksia niiden avulla kohdennetaan paremmin.