Levyarvostelut

Anna Järvinen – Anna själv tredje

Helsingistä Tukholmaan lapsena muuttanut Anna Päivikki Järvinen onnistui ensimmäisellä albumillaan hurmaamaan Suomen indieälyköt. Vuoden 2007 esikoinen Jag fick feeling valloitti viattomuudellaan ja jollain tapaa varsin Suomi-kaikuja tarjoavalla melankoliallaan. Meillä Anna halutaan luonnollisesti pitää suomalaisena ja Ruotsissa juurista ei kauheasti metelöidä.

Mikäli Järvisen identiteettiä peilaa musiikin kautta, niin se on eräänlainen sekoitus kahden erilaisen maan erilaisia tyylejä ja asenteita. Ruotsalainen heleys ja positiivisuus lyövät kättä yhdessä suomalaisen melankolian kanssa. Tämä tapahtuu kuitenkin siten, että Annan nykyinen kotimaa kaikuu levyn tunnelmassa huomattavasti enemmän. Oikeastaan mitä enemmän albumia kuuntelee, sitä enemmän se ruotsalaistuu.

Kappaleiden tempo pysyy koko matkan erittäin rauhallisena, eikä södermalmilaista viileyttä poista edes ajoittainen erikoisuuden tavoittelu. Tekotaiteellisuus on lievästi väkivaltainen termi tässä yhteydessä, mutta hieman siihen suuntaan kappaleet ajoittain kurkottavat. Lienee paikallaan kutsua vaikutteita kuitenkin jossain määrin progressiivisiksi.

Anna Järvinen tekee kaiken kaikkiaan musiikkia, joka unohtuu hyvin helposti eikä ärsytä. Ehkä heikkous piilee juuri siinä, sillä pieni takapotku saisi kuulijan hieman enemmän varuilleen. Erinomaisen Lilla Anna -kappaleen ote laajemmalti levinneenä pelastaisi paljon. Nyt levystä muodostuva kuva on helposti liian yhdentekevä eikä levy tunnu missään.

Arvosana : 2/5
Arvostelu julkaistu : 2011-07-04
Arvostelija : Jarno Leivo

Nämä tekstit ovat ajalta ennen nykyaikaa (noin niinkuin sivustoteknisessä mielessä), arkistomateriaalia siis. Tuorein arvio on julkaistu 12.12.2011 ja vanhin 5.2.2001. Yhteensä arkistosta löytyy 10190 levyarviota.

Tämäkin sivusto käyttää "keksejä" ja siitä pitää EU-lakien mukaan kertoa myös käyttäjille. Käyttämällä sivustoa hyväksyt sen. Emme me niitä tietoja oikeastaan mihinkään käytä, mutta Googlen mainoksia niiden avulla kohdennetaan paremmin.