Eläin – 2000 Deluxe

Näin Eläimen ensimmäistä kertaa keikalla viime vuoden Ilosaarirockissa, Rekkalavalla. Katselin Joensuun poikain meininkiä pieni hymynkaarre huulillani hieman kauempaa. Äkkiväärä meteli ja venkoileminen tuntuivat sympaattisilta ja harmitti, ettei selvästi pienen piirin yhtyettä oltu tultu seuraamaan suuremmalla joukolla.

Siksi tartun innolla 2000 Deluxeen, yhtä lailla ensimmäiseen Eläimen levytettyyn tuotokseen, jonka saan kuulla. Välittömästi tästä bändin toisesta albumista tulee mielleyhtymiä toisiin suomalaisiin indie-ihmeisiin. Herkimmillään laulaja Timo Torvisen ääni muistuttaa Karkkiautomaatti-aikojen Janskusta, esimerkiksi aloitusraidalla Alma.

Toisaalta taas Kuolleet intiaanit kuuluvat esimerkiksi vahvan nasaalisesti huudetun julistuksen ryydittämässä kappaleessa 2000. Jälkimmäinen, pirullisen tarttuva biisi on myös hyvä esimerkki yhtyeen humoristisesta ja näsäviisaastakin tyylistä. “Mä olin tavallinen teini, sä olit kokoomusnuori ja sä olit vampyyri” sai ainakin hymyn omille huulilleni.

Erityisen loistava kappale on kuitenkin puolivälissä kuultava Esitelmä, jossa näytetään kaapin paikka kaikille tylsille luennoitsijatyypeille ihastuttavan nasaalien lalalaa-loilotusten saattelemana. Ja seuraava biisi alkaa harmonisesti hymistellyllä “mulkku-mulkku-mulkku” -mantralla. Eläimen maailma on siis anarkistinen, vittuileva, ironisen lapsekas (Mulla on uudet kumisaappaat -hokema Kumisaappaissa) ja ilkikurinen – ehkä raikkaus on osittain tästä syntyvää. Suomalaiset aina haikailevat ja pyytelevät anteeksi. No nämä jätkät eivät tosiaankaan laula pihoista vailla sadettajia, vaan vetävät härskisti ylitse.

Osittain taas raikkauden syy on siinä, että meiningissä on mukana avantgardea ja punkia sekä uuden aallon syntikoita mutta toisaalta taustalla kuulee Suomessa jotenkin tavattoman harvinaisia janglepopin kaikuja, grungea ja yleensäkin kitararockin historiaa ja poppimaista keveyttä, jossa iskevien kappaleiden tekeminen mustimmistakaan aiheista ei ole väärin. Torvinen itse kuvailee tuotoksen olevan esimerkiksi jostain Portisheadin ja Maho neitsyen väliltä. Mikseipä niinkin. Hemmetin tarttuvaa poppia kuitenkin.

Löyhäksi teemalevyksikin on teosta myös yhtyeen itsensä ja kriitikkojen toimesta kutsuttu, mutta teeman sijasta puhuisin tunnelmalevystä. Kuten kaikkien hyvien bändien kohdalla, vaikka vaikutteet ja biisit olisivat täysin erilaisia ne tunnistaa silti saman tekijän loihtimiksi. Se on kai sitä mitä rock-yhtyeen kohdalla kutsutaan sieluksi.

Eläimessä on tekemisen meininkiä. Yhtyettä on albumin tiimoilta ylistetty raikkaimmasta suomalaisesta rockista aikoihin ja tästä tekijöille on tämänkin ankaran sedän helppoa nostaa hattua. Kevyt mutta ei tyhjä albumi, jonka puolen tunnin kestokin takaa lukuisat kuuntelukerrat.

Arvosana : 4/5
Arvostelu julkaistu : 2011-05-23
Arvostelija : Mikko Lamberg

Nämä tekstit ovat ajalta ennen nykyaikaa (noin niinkuin sivustoteknisessä mielessä), arkistomateriaalia siis. Tuorein arvio on julkaistu 12.12.2011 ja vanhin 5.2.2001. Yhteensä arkistosta löytyy 10190 levyarviota.