Poisonblack – Drive

Poisonblack on edennyt nyt viidenteen levyyn ja edellisen kiekon Of Rust And Bones (2010) jälkeen yhtye on joutunut monen muutoksen kouriin niin kokoonpanona kuin yksilötasollakin. Poisonblackin julkaisusopimus metallijätti Century Median kanssa vietiin päätökseen, koskapa bändi ei ollut tyytyväinen puljun mitättömään panostukseen. Alusta asti kitaranvarressa toiminut Janne Markus lopetti keskittyäkseen uutuusbändiinsä The Man-Eating Treehen tosissaan. Tilalle ei otettu ketään. Vielä kaiken päälle laulusolisti Ville Laihiala eli muutosvaihetta jätettyään ennen rakkaan ystävän – alkoholin kokonaan pois elämästään.

Kahdella alkupään levytyksellä, Escapextacy (2003) ja Lust Stained Despair (2006), Poisonblack soi kuin omalla painollaan, ammentaen paljon positiivisia fiiliksiä ja loistokappaleita. Vuoden 2008 A Dead Heavy Dayn myötä bändin yllä alkoi leijailla epäonnistumisen tumma varjo, vaikka olihan levyillä hetkensä, silti allekirjoittanut ei jaksanut tutustua enää Of Rust And Bones -levyyn syvällisemmin, kun A Dead Heavy Daynkin päivät kävivät lopulta niin raskaiksi, ettei siitä kovin monta huippuhetkeä irronnut. Uutukaisella asiat ovat toisin, bändi soi jälleen raikkaammin ja itsevarmemmin, eikä kuulosta enää läheskään yhtä väkinäiseltä kuin viimeiset vuodet ennen Driveä.

Poisonblack alkaa olla vakiinnuttanut asemansa ja kuulostaa myös jo omalta tunnistettavalta itseltään, silti yhdestä esijuuresta ei tunnuta pääsevän koskaan kokonaan eroon. Vaikka Laihialan entisen bändin Sentencedin hautajaisista on aikaa jo viisi ja puoli vuotta, silti sen sulosointuja tuntuu kulkeutuvan mukana vuodesta ja levystä toiseen – nyt tosin jo vähemmän kuin aiemmin. Mercury Falling on uuden levyn kipale, joka voisi olla yhtä hyvin uutta Sentencediä, sen verran vanhoja samoja tuttuja tarttuvapintaisia melodioita kuljetellaan, mutta tämäpä ei haittaa tässä vaiheessa ollenkaan. Mercury Falling on samalla Driven singleksikin valittu ehkä helpoiten lähestyttävä ralli.

Poisonblack on onnistunut edukseen jokaisella levyllään siinä, etteivät ne heti aukene kaikessa komeudessaan, vaan tarjoavat korvakarkkia mitä enemmän kuuntelet, sitä enemmän pidät -mentaliteetilla. Useiden kuuntelujen jälkeen levyltä alkaa nousta helmiä ja timantteja esiin. Drivelle niitä onkin kertynyt suurempi määrä kuin ehkä Poisonblackin historiassa koskaan samalle platalle. Kymmeneen biisiin mahtuu oikeastaan ne kaikki tunnelmat, joista bändi on jo aiemmin tuttu; on groovaavia metallisia rokkikappaleita ja sitten rauhallisempaa maalailua. Nyt mukaan on tullut myös kourallinen entistä raskaampaa jopa Panteraa muistuttavaa junttailua.

Drive pärähtää käyntiin Lust Stained Despair -levyn tyylisellä rautaisella Poisonblackille tunnuksenomaisella erittäin rokkaavalla Piston Head -kipaleella, josta on hyvä jatkaa jo mainittuun Muhoksen kaikuja mieleentuovaan Mercury Fallingiin. Nämä kaksi näpäytystä heti alussa luovat vahvan pohjan albumille, eivätkä herkut tähän lopu. Jostain syystä nyt onnistutaan hienoiten etenkin rauhaisimmissa hetkissä. Laihialan parantunut laulusoundi pääsee kunnolla oikeuksiinsa biiseissä kuten From Now-Here to Nowhere ja Scars. Etenkin ensin mainittu on erittäin onnistunut haikea veisu. Myös vangitseva rock-pala Futile Man edustaa Poisonblackia parhaalla tavalla. Raskaammissa ja rokimmissa kipaleissakaan ei ole pienintäkään valittamista, vaan pian huomaa jalan hakkaavan rytmissä musiikin.

Drive kasvaa kuin ruokahalu syödessä. Yksikään aiempi Poisonblack-levy ei ole kantanut lopulta kokonaisuutena kaikilla osa-alueilla yhtä tyylipuhtaasti kuin Drive. Siinä kun laulu toimii ja biisit toimii, niin mitä tässä vielä muuta pitäisi toivoa. Drive lyö luut kurkkuun ja tästä ei paljon suomalainen hevirock parane.

Arvosana : 5/5
Arvostelu julkaistu : 2011-05-02
Arvostelija : Petri Klemetti

Nämä tekstit ovat ajalta ennen nykyaikaa (noin niinkuin sivustoteknisessä mielessä), arkistomateriaalia siis. Tuorein arvio on julkaistu 12.12.2011 ja vanhin 5.2.2001. Yhteensä arkistosta löytyy 10190 levyarviota.