Amaranthe – Amaranthe
Ruotsalaista Amaranthea ei tiennyt vielä pari kuukautta sitten oikein kukaan, mutta viime aikoina rapakon yli on tultu ryminällä – mitä tulee markkinoihin ja festivaalikiinnityksiin. Kotoiselle Spinefarmille debyyttilevynsä julkaissut kuusikko soittaa melodista ripeätempoista rankahkoa modernia metallia nais- ja mieslaulajilla varustettuna. Markkinamiehet ovat lausuneet joissain yhteyksissä jopa sanat ”death metal”, mutta ei nyt sentään! Lähimmät hengenheimolaiset voisivat olla vaikkapa Sonic Syndicate ja Children of Bodom, samansuuntaiset puurtajat joka tapauksessa.
Amaranthen musiikissa suuressa roolissa ovat aggressiivisen miesvokaloinnin ja puhtaan naislaulannan ristitulen ohella vahvat melodiat sekä nopeasti etenevä biisimateriaali. Monilla saman alan tekijöillä musiikki kuulostaa ajoittain yleensä väkinäiseltä, mutta nämä ruotsalaiset ovat onnistuneet väistämään tämän seikan täysin. Kappaleet kuulostavat tuoreilta ja spontaaneilta, mutta omaperäiseen antiin jää vielä pitkä matka. Tämä on kepeää metallia, jota on jopa mukava kuunnella, vaikkei ihan ominta kamaa musiikkimakuun olekaan.
Kipaleita rymistellään läpi rivakkaan tahtiin ja biisin vaihtumista toiseksi ei välillä edes huomaa. Tämä tietenkin on taas niitä piirteitä, joilla ei älyttömästi kehuskella. Vaikka tavara on erittäin tasapainoista, siitä ei löydy hirmuisesti koukuttavia osia tai kohtia joista saisi otetta. Välillä ollaan lähellä, mutta se ei koskaan täysin pääse tapahtumaan. Amaranthea ei voi missään nimessä sanoa heikoksi debyytiksi, mutta ei tämä vielä juuri erotu alan massastakaan.
Arvosana : 3/5
Arvostelu julkaistu : 2011-05-23
Arvostelija : Petri Klemetti
Nämä tekstit ovat ajalta ennen nykyaikaa (noin niinkuin sivustoteknisessä mielessä), arkistomateriaalia siis. Tuorein arvio on julkaistu 12.12.2011 ja vanhin 5.2.2001. Yhteensä arkistosta löytyy 10190 levyarviota.