Dropkick Murphys – Going Out in Style

Elämme epävarmoja aikoja, mutta silti joihinkin asioihin voi yhä luottaa, ja yksi niistä on Dropkick Murphys. Bostonilaiset ovat vääntäneet räkäistä kelttipunkkiaan jo vuodesta 1996 lähtien, ja seitsemäs pitkäsoitto jatkaa tutuilla urilla. Neljän vuoden levytystauko on saanut myös fanit nälkäisiksi (tai oikeammin janoisiksi) ja Going Out in Style nousikin ilmestymisviikollaan Billboardin listalla aina sijalle 6. saakka, mikä on yhtyeen korkein listasijoitus kautta aikain.

Kitarat, banjot ja mandoliinit helkkyvät taas tuttuun tapaan, säkkipillit pääsevät entistä useammin ääneen ja vanhat taistelutoverit Al Barr & Ken Casey huutavat minkä palkeillaan pystyvät. Eihän herrain ääniä näteiksi voi kutsua, mutta eihän tässä mistään laulukisoista olekaan kyse. Nyt potkaistaan bileet käyntiin ja juhlan kunniaksi Murphyt lyövät tiskiin uransa kovimman kiekon, jolla tutuista kuvioista löydetään jälleen uusia variaatioita. Avausraita Hang ´Em High on yhtä murhaa ja vähintään samanlainen rälläys-ässä on kiekon päättävä The Irish Rover, joka saa suun napsamaan välittömästi tuopin perään, eikä näiden huippukohtien väliin mahdu ainuttakaan pahaa notkahdusta.

Tietenkin voisi valittaa siitä, että kiekon kolmetoista raitaa ovat saman kaavan toistamista, mutta kun kaava toimii niin mitä sitä turhasta nillittämään. Vaihtelua saadaan parilla rauhallisemmalla raidalla, sekä poikkeuksellisen rikkaalla soitinarsenaalilla, joiden avulla soitto ei maistu missään vaiheessa puulta. Lisäpisteet myös Bruce Springsteenin yllättävästä vierailusta Peg o´ My Heart kipaleella, sekä kiekon pisimmästä raidasta Broken Hymns, joka on rujolla tavallaan kaunis.

Arvosana : 4/5
Arvostelu julkaistu : 2011-04-18
Arvostelija : Mika Roth

Nämä tekstit ovat ajalta ennen nykyaikaa (noin niinkuin sivustoteknisessä mielessä), arkistomateriaalia siis. Tuorein arvio on julkaistu 12.12.2011 ja vanhin 5.2.2001. Yhteensä arkistosta löytyy 10190 levyarviota.