Matti Johannes Koivu – Toisen maailman nimi
Ultramariinin laulaja Matti Johannes Koivu nousi 00-luvun jälkimmäisellä puoliskolla nopeasti kotimaisten lauluntekijöiden ykkösketjuun laadukkailla sooloalbumeillaan. Vuoden 2006 debyytti Puuhastellen, sekä nopeasti sitä seuranneet Kovat piipussa ja lastenlevy Topsi ja tohtori Koirasson osoittivat jo herran potentiaalin, mutta vasta suomalaisen ”kansallissankarin” kappaleita kierrättänyt Irwin Goodmanin lauluja osui keskelle häränsilmää. Goodman kiekko julkaistiin vuonna 2008, jonka jälkeen Koivu teki albumin Ultramariinin kanssa (Ydin), joten vasta nyt on koittanut seuraavan soolon paikka.
Kovasti odotetulla viidennellä albumillaan Koivu on nostalgisemmissa tunnelmissa kuin koskaan aiemmin. Intiimit kappaleet esitetään äärimmäisen vähäeleisesti, akustinen kitara soi pääosin vaimeana taustalla, koskettimet tiputtelevat harvoja ja valittuja säveliä, eikä rytmiryhmä muuta kuin piirrä usvaan luonnosmaisia rakenteita. Nyt ollaan hiljaa, ja hiljaa on niin kovin hyvä olla.
Koivu vilkuilee kappaleissaan takaisin menneisiin maailmoihin useimmiten kaihoisin mielin, ”tien piti olla ikuinen, mutta sitä käytettiin vain 30 vuotta / ja vaikka se on nykyään ikuisuus se ei riitä koska rakastin sitä elämää jonka tunsin / no nyt se on eletty eikä sitä saa takaisin.” Tulevaisuus näyttää vaikealta, jopa vihamieliseltä, eikä se tunnu tarjoavan mitään, ”minä en halua laulaa siitä miten käy / minä haluan laulaa toisesta maailmasta.” Eikä edes itse elämä tunnu tarjoavan sitä sielun kaipaamaa syvintä merkitystä kaikelle; ”istuin töissä illalla / ja mietin näinkö todella käytän se, minkä sain.”
Ehkä nämä pohdinnat ovat syntyneet jonkinlaisesta ikäkriisistä, mutta Koivu ei jää kellumaan surumielisyytensä seisoviin vesiin vaan pyrkii näkemään, ainakin hetkittäin, menneessä myös tulevan peilin, eikä ainoastaan päinvastoin. Tekstien spiraalimaisuutta korostavat sävellykset, joista etenkin avausraita Kirkkain vesi sekä harpusta voimaa ammentava Peukaloinen suorastaan viiltävät minimalistisella kauneudellaan. Pieniksi helmiksi osoittautuvat myös kaunis folk-raita Tulossa vai menossa, sekä terävässä havainnoinnissaan jotenkin Lou Reedistä muistuttava Monta sataa elämää. Tukevammalla kitaroinnilla varustettu Toisen maailman nimi, sekä hiukan ilkikurinen 80-luvun lapset liippaavat puolestaan yllättävän läheltä Ultramariinia tuoden kiekolle roppakaupalla syvyyttä.
Nostalgia on hyvä renki mutta huono isäntä. Onneksi Koivu ei kuitenkaan sorru julistamaan näkemyksiään, vaan ainoastaan kertoo hiljaisia tarinoitaan tavallaan. Eikä maailma taida lopulta muuttua niinkään, Georg Ots’kin pohti jo aikoinaan ”muuttuuko ihminen, ja mihin suuntaan voi viedä huomispäivän tie?”
Nuoruutensa hyvästelevä Koivu astuu uusimmalla albumillaan jättimäisen askeleen eteenpäin, nimenmukaisesti toiseen maailmaan, jossa monet aiemmin mahdottomat asiat ovat saavutettavissa. Sen maailman nimi voi olla vaikka aikuisuus, tai tulevaisuus, tai mikä vain. Tärkeää ei ole se miten kaikki tapahtui, vaan se miten tarina jatkuu tästä eteenpäin. Itse uskon vakaasti, että Koivulla on vielä edessään monta aikakautta, joita voi muistella sitten oikeasti vanhoilla päivillä, sekä toivottavasti mahdollisimman monta ikimuistoista albumia.
Arvosana : 5/5
Arvostelu julkaistu : 2011-05-02
Arvostelija : Mika Roth
Nämä tekstit ovat ajalta ennen nykyaikaa (noin niinkuin sivustoteknisessä mielessä), arkistomateriaalia siis. Tuorein arvio on julkaistu 12.12.2011 ja vanhin 5.2.2001. Yhteensä arkistosta löytyy 10190 levyarviota.