Eleanoora Rosenholm – Hyväile minua pimeä tähti

Eleanoora Rosenholm on aina kiinnostanut minua enemmän idean kuin toteutuksen tasolla. Mika Rätön luomat ja Noora Tommilan tulkitsemat, omalla tavallaan vinksahtaneet, kappaleet ovat kuulostaneet korvaani teennäisiltä. Porin miehet ovat tunnetusti tuotteliaita, mutta Eleanooran tuotokset ovat vaikuttaneet lähes keskeneräisiltä.

Hyväile minua pimeä tähti on toista maata. Yhtye on hylännyt popkestot, ja antaa kappaleiden polveilla jopa kymmenminuuttisiksi taide-eepoksiksi. Myös Rätön ääntä kuullaan aiempaa enemmän, mikä luo toimivan kontrastin Tommilan viattoman lapsenomaisen äänen tasapainoksi. Ilahduttavinta on silti havaita Tommilan tulkitsevan kappaleet ilman väkinäistä leikittelyä.

On silti turha kuvitella Eleanooran kääntäneen tyystin kelkkaansa; uutukaisella tutut elementit ovat vain aiempaa jäsennellympiä ja hallitumpia. Tosikot eivät levyä siedä, siitä pitävät huolen dramaattisen Puoli päivää Firenzestä itään -kappaleen puheosuudet ja albumin tarttuvin raita Hakemus, joka on selkein jäänne edellisten albumeiden vaikutteista – ja outoa kyllä eräs albumin vahvimmista hetkistä.

Heikkouksia saakin sitten kaivaa. Väärässä mielentilassa levy menee täysin ohitse, mutta oikealla hetkellä se viettelee mukaansa – niin, minne? Koko albumin kattavaa tarina eksyttää kuulijan useaan otteeseen, mutta se ei vähennä tippaakaan sen kiehtovuutta. Olemmeko tulevaisuudessa, menneisyydessä vai onko kaikki vain traumatisoituneen ihmismielen kuvittelua. Langat on mahdollista solmia monella tavalla.

Eleanoora Rosenholm on tehnyt vahvan kokonaisuuden, mutta perisynnistään se ei ole päässyt eroon: albumi vaikuttaa luonnosmaiselta. Tällä kertaa se vain kuuluu asiaan.

Arvosana : 5/5
Arvostelu julkaistu : 2011-05-23
Arvostelija : Jukka Kastinen

Nämä tekstit ovat ajalta ennen nykyaikaa (noin niinkuin sivustoteknisessä mielessä), arkistomateriaalia siis. Tuorein arvio on julkaistu 12.12.2011 ja vanhin 5.2.2001. Yhteensä arkistosta löytyy 10190 levyarviota.