Turmion kätilöt – Perstechnique
Turmion Kätilöt on yksi näistä bändeistä, joista joko tykkää tai ei tykkää. Industrial metallia on tehty vaikka kuinka kauan, mutta Turmion Kätilöt on siinä mielessä erikoinen bändi, ettei samankaltaisia discometallibändejä ole edes maailman mittakaavassa kovin montaa. Enkä nyt puhu pelkästään siitä, että bändi tekee musiikkiaan pääasiallisesti suomeksi. Bändin toisella levyllä oli punainen lanka ja pituus vahvasti hakusessa ja kolmas levy meni omalla kohdallani aika vahvasti ”ohi”. Ensin se julkaistiin ilmaiseksi Raha Recordsin kautta, eikä se ainakaan parin kuuntelukerran jälkeen aiheuttanut minkäänlaista reaktiota ja kun se hieman myöhemmin tuli ulos myös fyysisenä julkaisuna, ei kiinnostusta juurikaan enää ollut. Nyt kuitenkin Kätilöiden uusin levy on täällä ja se oli minulle todella positiivinen yllätys ja se onkin pyörähtänyt soittimessani parikymmentä kertaa.
Vaikken vielä täysin hyväksykään Kätilöiden edellisellä albumilla aloittamaa ”osa biiseistä englanniksi ja loput suomeksi” -linjaa, niin musiikki korvaa tämän kevyesti. Discobiitien, trancesyntikoiden, härskiyksien ja metalliriffien yhdistely toimii edelleen kuin nyrkki silmään, ellei jopa paremmin kuin ennen. Bändi on selkeästi panostanut ”juntti-aspektiin” eli kappaleiden tarttuvuuteen. Levyn jaksaa kuunnella alusta loppuun asti mielenkiinnon pysyessä yllä koko ajan, eikä levyllä ole tätä perinteistä metallilevyjen ongelmaa, että kaikki biisit kuulostavat samalta.
Kivana bonuksena levyn päättävä Vedetäänkö vai ei lisäksi on yksi parhaista suomenkielen monimuotoisuuden ruumiillistumia, jossa läpikäydään eri tapoja käyttää vetää -verbiä. Varsinaisen pommin ”vedetäänkö illalla yhdessä käteen” kohdalla hörähdin, sillä huono huumori on parasta huumoria.
Bändin debyyttialbumi Hoitovirhe oli, ja on edelleenkin, mielestäni bändin paras albumi, mutta Perstechnique menee aika helposti kakkoseksi.
Arvosana : 5/5
Arvostelu julkaistu : 2011-08-29
Arvostelija : Anssi Tenhunen
Nämä tekstit ovat ajalta ennen nykyaikaa (noin niinkuin sivustoteknisessä mielessä), arkistomateriaalia siis. Tuorein arvio on julkaistu 12.12.2011 ja vanhin 5.2.2001. Yhteensä arkistosta löytyy 10190 levyarviota.
Comments
One response to “Levyarvostelut”
[…] „Levyarvostelut-Konsortiumsprojekt III – Terra Incognita (Die unentdeckte Welt)“. Noise.fi [fi] (Rezension) (auf Finnisch). 26. Oktober 2003. Abgerufen am 26. Februar […]