Polmo Polpo – Like Hearts Swelling

Hiljaisuudesta kasvaa hitaasti velloen jokin. Suhinaa, surinaa, nousevia ja laskevia bassotaajuksia, jotka kaikki voimistuvat verkkaisesti, kiireettä. Kaukaisesti valittava slidekitara temmeltää jossain siellä seassa. Neljän minuutin jälkeen konemainen suhina ja mehiläispesältä kuulostava surina hiipivät yhä vahvemmin esiin, yltyen massiiviseksi pauhuksi. Kokonaisuus alkaa jo olla melkoista meteliä. Hypnoottiset bassot nousevat ja laskevat vääjäämättömästi. Kuuden minuutin kohdalla kuulostaa siltä kuin lentokone nousisi ilmaan. Kone nousee, musiikki feidaa pehmeästi sumuun, ja sumu hälvenee.

Biisi on nimeltään Romeo Heart. Se on Polmo Polpon Like Hearts Swelling -esikoisalbumin ensimmäinen raita. Pääasiallinen äänimaisemataiteilija on torontolaismuusikko Sandro Perri, mutta pitkällä aikavälillä koostetuissa, kollaasimaissa kappaleissa kuullaan myös vierailevia äänentuottajia. Lopputulos on yllättävän orgaanisen kuuloista. Perrin soittama slidekitara vuoron leijailee, vuoron sooloilee, ja on vähintäänkin yhtä suuressa roolissa kuin minimalistiseen industrialhälyyn perustuvat dronet. Tämän lisäksi voisi mainita Like Hearts Swelling -kappaleen. Se perustuu montrealilaisessa galleriassa kuullulle live-esitykselle, jossa oli sekä haitaria että kontrabassoa. Näitä soittimia ei kyllä pelkästään kuuntelemalla erota, sillä kaikkea äänidataa leimaa merkillinen käsittelytapa, joka saa musiikin kuulostamaan paitsi täysin omalaatuiselta, myös jollain tapaa tunkkaiselta.

Perrin herkkää dynamiikan tajua voi verrata God Speed You! Black Emperoriin. Kappaleet todella elävät, ne sykkivät, virtaavat, yltyvät ja laantuvat. Monikerroksellinen äänimaailma on tiivisti yhteenkudottu, jopa liiaksikin. Kuva liian paksusti voidellusta leivästä tulee mieleen. Teennäiseltä Perrin äänitaide ei kuulosta. Melodian fragmentit, musique concrete ja synteettiset soittimet sekoittuvat ehkä avant-garde-muotokielen mukaisesti, mutta kokonaisuus on enimmäkseen varsin emotionaalista ja rauhoittavaa. Sellaista raajojenlepuutusmusiikkia. Polmo Polpo ei silti ole ambientia, eikä oikeastaan edes post-rockia, vaikka sen ehkä etäisesti sellaiseksi mieltäisi. Kanadalaiselle Constellation-levymerkille ominaista hämmentelyä tämä kyllä on.

Suurin ero edellämainittuihin musiikkityyleihin on rytmikkyys, jopa tietynlainen tarttuvuus, mikä tekee levyn viidestä eepoksesta helposti sisäistettäviä. Albumia kuunnellessa hiipii vain ajoittain pieni tylsyyden tunne esiin, mutta on kyllä todettava, ettei Polmo Polpo alan eliittiin lukeudu. Kiirellisen päivän päätteeksi tämä toimii mainiona rentoutuslevynä, jota mielellään kuuntelee torkahtamattakin.

Arvosana : 4/5
Arvostelu julkaistu : 2003-09-24
Arvostelija : Tom Sundberg

Nämä tekstit ovat ajalta ennen nykyaikaa (noin niinkuin sivustoteknisessä mielessä), arkistomateriaalia siis. Tuorein arvio on julkaistu 12.12.2011 ja vanhin 5.2.2001. Yhteensä arkistosta löytyy 10190 levyarviota.