Kotiteollisuus – Kotiteollisuus

Mediapersoona Hynysen poppoon on hehkutettu uudistuneen tuoreimmalla Kotiteollisuus-pitkäsoitollaan. Ennakkoluuloista huolimatta kyse ei ole pelkästä mainoskikasta, sillä kiekolle on tosiaankin saatu tervetulleita tuoreita elementtejä. Näitä ovat muun muassa akustisen kitaran käyttö, kansanlauluelementit ja Se-yhtyeestä tutun Yari Knuutisen jousisovitukset, joille on annettu toisiaan varsin vahva rooli. Paketissa on kuitenkin myös niin paljon tuttuja ja useaan kertaan kierrätettyjä Kotiteollisuus-maneereita, ettei loppujen lopuksi voida puhua mistään valtavan isosta jytkystä, jolla kirjoitettaisiin uusiksi Suomen historiaa.

Raskaasti ja pahaenteisenä laahaava Hornankattila on mainio avausraita, josta syntyy mukavia mielleyhtymiä Rammsteiniin. Soitellen sotaan muuttaa kuitenkin tunnelman nopeasti bändille turhankin perinteiseksi uhorallatteluksi. Erityisen onnistunut ei ole myöskään Raskaat veet, vaikka Tuomas Holopaisen koskettimet antavatkin sille ilmettä. Sarvet itää nojaa puolestaan aivan liian suoraan Tuonen joutsenen ja Kultalusikan perinteeseen eikä tarjoa mitään uutta.

Ensimmäinen täysin uutta Kotiteollisuutta edustava kappale on Kylmä teräs, jossa Hynynen hempeilee akustisen kitaran ja jousien säestämänä toivosta ja lohdusta. Biisiä voi pitää onnistuneena, vaikka CMX:n Ruoste hiipiikin mieleen sitä kuunnellessa. Seuraavana kuullaan levyn kliseisin rallatus Rosebud, jonka jälkeen on luvassa taas huomattavasti kunnianhimoisempi tekele Ei kukaan. Sen kyynis-realistinen tilitys nykyelämän menosta on lähes yhtä tyylikästä kuin Juicella.

Perinteiset Isän kädestä ja Pahanilmanlinnut eivät juurikaan hetkauta, mutta kiekon päätteeksi on jätetty vielä muutama mielenkiintoinen siivu. Perisuomalaisesti synkistelevä ja haikean kaunis Itken seinään päin on itse asiassa koko levyn kohokohta itkuvirsimäisine tunnelmointeineen. Samaa perinnettä hyödyntää taitavasti äärimmäisen särisevä ”kehtolaulu” Ainoa, johon tuovat lisäsäväystä myös Ismo Alangon sellokuviot. Synkän henkeviä sävyjä tarjoilee niin ikään onnistunut päätösraita Taivas on auki, vaikka sen riffiä onkin käyttänyt jo muuan Alice in Chains.

Pari vuotta sitten ilmestynyt Ukonhauta oli Kotiteollisuuden toistaiseksi heikoin esitys, jonka jälkeen olin jo valmis kuoppaamaan bändin. Uutukainen kuitenkin todistaa, ettei Hynysen ja taustajoukkojen idealaareja ole sittenkään ammennettu vielä täysin tyhjiin. Akustiset taustat ja uudenlaiset sovitukset tekevät Hynysen ulosannin entistä monipuolisemmaksi. Bändillä onkin selvästi edellytyksiä tehdä vielä klassikkojen sarjaan yltävä levy, kunhan se vain uskaltaa luopua turhasta hittihakuisuudesta. Niitä festareilla hoilattavia yhteislauluja kun Kotiteollisuudella on jo liiankin kanssa.

Arvosana : 3/5
Arvostelu julkaistu : 2011-04-25
Arvostelija : Olli Koikkalainen

Nämä tekstit ovat ajalta ennen nykyaikaa (noin niinkuin sivustoteknisessä mielessä), arkistomateriaalia siis. Tuorein arvio on julkaistu 12.12.2011 ja vanhin 5.2.2001. Yhteensä arkistosta löytyy 10190 levyarviota.