Levyarvostelut

Alghazanth – Vinum Intus

Kotimaisen black metal -kentän melodisemmassa päädyssä jo toistakymmentä vuotta operoinut Alghazanth jatkaa kuudennella täyspitkällään valtaosin siitä, mihin se kehutulla Wreath of Thevetat -albumillaan pari vuotta sitten jäi. Vokalisti Goat Tormentorin kärinä yhdistettynä kylmän kauniisiin kitaramelodioihin sekä hyvällä maulla toteutettuun syntikan käyttöön yksinkertaisesti toimii. Toisaalta tuttu kaava alkaa välillä kääntyä bändiä vastaan ja levy tuntuu liiaksi samasta puusta veistetyltä edeltäjänsä kanssa kautta linjan.

Alghazanthin soundi on hioutunut vuosien saatossa erittäin tunnistettavaksi. Albumin selkeä muttei mitenkään ylipuunattu tuotanto tukee hyvin bändin materiaalia ja teknisessä mielessä Vinum Intusilla onkin kaikki kunnossa. Suurimman ongelman teoksella muodostavatkin itse biisit, joista monet tuntuvat jo ensikuuntelulla kovin tutuilta. Tunnelmallisuutta ja jylhyyttä sävellyksistä ei puutu, mutta yllätysmomentteja levy tarjoilee vain nimeksi. Sinänsä black metal -albumin ei mitään uutta ja mullistavaa tarvitse esittääkään, mutta tässä tapauksessa jotkin ratkaisut tuntuvat yksinkertaisesti kovin turvallisilta.

Vinum Intus tuo lopulta mieleen hyvän elokuvan harvinaisen onnistuneen jatko-osan. Se ei onnistu enää yllättämään tai tarjoilemaan uutuudenviehätystä, mutta seisoo kuitenkin vahvasti omilla jaloillaan ja perustelee siten olemassaolonsa. Alghazanthin ja melodisen mustan metallin faneille yleensäkin levyä voi suositella melko varauksetta, vaikkei se ihan pakko-ostos -kategoriaan nousekaan.

Arvosana : 3/5
Arvostelu julkaistu : 2011-03-28
Arvostelija : Ville Kivimäki

Nämä tekstit ovat ajalta ennen nykyaikaa (noin niinkuin sivustoteknisessä mielessä), arkistomateriaalia siis. Tuorein arvio on julkaistu 12.12.2011 ja vanhin 5.2.2001. Yhteensä arkistosta löytyy 10190 levyarviota.

Tämäkin sivusto käyttää "keksejä" ja siitä pitää EU-lakien mukaan kertoa myös käyttäjille. Käyttämällä sivustoa hyväksyt sen. Emme me niitä tietoja oikeastaan mihinkään käytä, mutta Googlen mainoksia niiden avulla kohdennetaan paremmin.