Sparzanza – Folie á Cinq

Jos joku bändi on Suomessa tehnyt itsensä tunnetuksi etenkin Radio Rockin välityksellä, se bändi on ruotsalainen Sparzanza. Bändi pääsi radiokanavan tehosoittoon kolmennella levyllään Banisher of the Light (2006) ja sen jälkeen tie on avautunut suomalaisten sydämiin myös lukuisten esiintymisten kautta maassamme. Nyt viidennen levyn myötä näyttää, ettei tahti ole hiipumassa, vaan juuri päinvastoin.

En toisaalta ihmettele Sparzanzan salaista taikasanaa, jolla saa ihmiset kiinnostumaan. Kuullessani yhtyeen musiikkia itse asiassa tämän levyn myötä vasta ensimmäistä kertaa, on mielipide valmis melkoisen lyhyessä ajassa. Persuuksille potkivat raskaat rouhivat kitarat, erittäin miehinen voimakasääninen Fredrik Weilebyn laulu ja hyvin tarttuvat kipaleet ovat konsepti, jolla toimiessaan – kuten Sparzanzan tapauksessa – annetaan köniin heikoimmille.

Tutustuttuani vanhempaan materiaaliin, täytyy sanoa, että aiemmin bändi on ollut vielä helpommin lähestyttävä tapaus kuin näin vuonna 2011. Kappaleisiin on tullut iän myötä enemmän koukkuja ja lieneekin ihan tarkoituksen mukaista, ettei tavara virtaa radiohittitehtaan liukuhihnalta toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos, aina vain uudestaan ja uudestaan. Folie à Cinq onkin monikerroksisempi kokonaisuus kuin vaikkapa hittipotentiaalihakuinen edellinen albumi In Voodoo Veritas (2009). Folie à Cinqia saa kuunnella ihan reippaasti, ennen kuin kappaleet avautuvat. Toisaalta materiaalin ollessa hieman vaikeamman lähestymisen takana, lisää se riskiä hylätä bändi nopeammin, kuin että antaisi uusia mahdollisuuksia.

Levyn tappavimmat hitit löytyvät alusta ja puolivälistä ja ovat nimeltään Temple of the Red-Eyed Pigs ja Crone of Bell. Loppupään Hell is Mine on myös rautainen. Mutta mutta… jokin näitä biisejä yhdistää, ja sehän onkin se, että niiden melodiakulku etenee melkoisen saman kaavan mukaan. En tiedä kuinka sattumaa tämä on, mutta näin vain on päässyt tapahtumaan. Ei sillä että kipaleet olisivat suoraan toistensa kopioita, koska näin ei kuitenkaan ole, mutta yhdistävä tekijä on kuitenkin selkeästi kuultavissa. Monesta levyn kipaleesta ei särmää puutu, mainittaakoon myös loistokohtina junttametalliin kallistuva Mr Fish ja etäisesti The Hellacopters -soundin mieleentuova rokkipala Phoenix Down.

Folie à Cinq on vahvaa hieman grungeen kallistuvaa rokkaavaa metallia, jota luukuttaa ihan mielellään ja saapa useampi biisi jalan hakkaamaan lattiaan tahdissa mukana. Silti ihan nappiin levyllä ei osuta, vaikka ilmeisesti kovin kauas kymppisuorituksestakaan ei jäädä. Jokin tekijä vähän häiritsee, en sen tarkemmin osaa sanoa mikä se on. Biisit toimivat ja tunnelma on hämyinen. Mikäs siinä. Kyllähän tätä varmasti livenäkin seuraa. Ehkä kuitenkin totaalinen napakymppi on vielä edessäpäin – tai sitten jo takana.

Levystä on saatavilla tavallisen version lisäksi rajoitettu painos, jossa cd-levyn kylkiäisenä tulee dvd. Tältä löytyy Sparzanzan musiikkivideot, joista pääsee näppärästi kurkistamaan varhaisempaankin materiaaliin tai kuvalliseen tunnelmaan. Lisäksi löytyy parikymmenminuuttinen taltiointi studiosta levyntekopuuhista sekä parin biisin verran viihdykettä livesoiton muodossa. Ja pakko se on myöntää, että kyllähän kaikki bonusmateriaali tavallisen levyn lisäksi on pelkkää plussaa näinä ilmaisen musiikin päivinä.

Arvosana : 4/5
Arvostelu julkaistu : 2011-03-14
Arvostelija : Petri Klemetti

Nämä tekstit ovat ajalta ennen nykyaikaa (noin niinkuin sivustoteknisessä mielessä), arkistomateriaalia siis. Tuorein arvio on julkaistu 12.12.2011 ja vanhin 5.2.2001. Yhteensä arkistosta löytyy 10190 levyarviota.