FlyLow Organization – Prototype
Helsinkiläinen FlyLow Organization on jälleen saanut kasaan uusia kipaleita. Tällä kertaa neljän biisin voimalla hyökkäävä poppoo on ottanut kyllä hieman liikaa vetoapua HIMiltä. Levyn avaus, näppärästi nimetty Vampire State Building voisi olla hyvinkin Love Metal –levyltä. Ja kakkosraita Through The Night lähtee käyntiin suoraan HIM-pöllinnällä kaikulauluineen ja syntikoineen.
No, siinäpä ne heikkoudet sitten ovatkin. FlyLow Organization on varmasti yksi kovimmista suomalaisista pinnan alla muhivista bändeistä. Bändin biisien kirjoitustaito on sitä luokkaa, että moni maailmanluokan poppari olisi todella tyytyväinen saadessaan aikaan samanlaista materiaalia. Kun bändi saa grooven vielä pidettyä yllä koko ajan ja kahden todella hyvän laulajan stemmalaulua osataan käyttää juuri niin hyvin kuin se vain on mahdollista, on vain ajan kysymys, koska tämä bändi saa laajemman kansanliikkeen aikaiseksi.
Vaikka tämänkin levyn neljä biisiä toimivatkin tutulla tehollaan, jää niistä kuitenkin puuttumaan jotain. Biisit ovat ehkä hieman monotonisia eikä samanlaista iloittelua löydy kuin esimerkiksi edelliseltä Brand New Boy –sinkulta. Biisit on tarkoituksella kuulemma kirjoitettu radioystävälliseen formaattiin ihan vain siksi, että sellaisiakin osataan tehdä. No, onhan nämä ihan radiotavaraa, mutta siinä sivussa on flylowmaisuus osittain hävinnyt.
Kokonaisuutena tämäkin levy on ihan hyvä paketti, vaikka ei ylläkään bändin parhaiksi vedoiksi. Pakko tuosta HIMiltä noukkimisesta on kuitenkin vielä antaa noottia. Yksi piste siitä putoaa auttamatta. Ep kuitenkin todistaa sen, että bändi toimii niin pienillä kuin suurilla kierroksillakin.
Arvosana : 3/5
Arvostelu julkaistu : 2003-09-22
Arvostelija : Tero Kallio
Nämä tekstit ovat ajalta ennen nykyaikaa (noin niinkuin sivustoteknisessä mielessä), arkistomateriaalia siis. Tuorein arvio on julkaistu 12.12.2011 ja vanhin 5.2.2001. Yhteensä arkistosta löytyy 10190 levyarviota.
Comments
One response to “Levyarvostelut”
[…] „Levyarvostelut-Konsortiumsprojekt III – Terra Incognita (Die unentdeckte Welt)“. Noise.fi [fi] (Rezension) (auf Finnisch). 26. Oktober 2003. Abgerufen am 26. Februar […]