Harkonin – Detest
Battlegod Productionsin tallista hyökkää jenkkiläinen Harkonin, black metalliksi musiikkiaan luonnehtiva yhtye ja varmasti vähemmän tunnettu tapaus kotimaassamme. Tiuhaa julkaisutahtia ylläpitänyt St. Louisista kotoisin oleva viisikko veivaa kuitenkin enemmän death metallia kuin black metallia.
Yhtyeen neljäs studiojulkaisu kantaa nimeä Detest, ja käynnistyy luulot pois ottavalla Into Oblivion -rypistyksellä. Tämän jälkeen seuraakin aallonpohja, sillä aina viidestä kymmeneen minuuttiin venyvät biisit eivät jaksa kiinnostaa ja se seikka oliko nyt tarkoitus soittaa dödistä vai bläkkistä, jää hämärän peittoon.
Levy siis sisältää sekä tyylipuhtaita kuolometalli ja black metal –raitoja. Tämä muodostuukin ongelmaksi, sillä kuulijalle jää vaikutelma, että bändi yrittää liikaa, tai ei osannut päättää, että mitä laitetaan mukaan. Tai tehdään sitten niin pitkiä biisejä, että saadaan kaikki elementit tungettua mukaan, jopa sillä uhalla, että homman juoni katoaa jo alkumetreillä.
Detestin soundit ovat ruuvattu kohdilleen, synkeää, isoa ja vyöryvää tamppausta, joka olisi kaivannut hieman enemmän asennetta ja nihilistisempää ulosantia. Detestin ongelma on selkeästi sen pituus ja puuduttavan pitkät biisit. Jos bändi pudottaisi puolet pois pituudesta ja tekisi napakampia ralleja, olisi lopputulos varmasti paljon puhuttelevampi ja käteen jäisi muutakin kuin haukotteleva ja tylsyyteen kuoleva kuuntelija.
Arvosana : 3/5
Arvostelu julkaistu : 2011-03-14
Arvostelija : Markus Tukiala
Nämä tekstit ovat ajalta ennen nykyaikaa (noin niinkuin sivustoteknisessä mielessä), arkistomateriaalia siis. Tuorein arvio on julkaistu 12.12.2011 ja vanhin 5.2.2001. Yhteensä arkistosta löytyy 10190 levyarviota.
Comments
One response to “Levyarvostelut”
[…] „Levyarvostelut-Konsortiumsprojekt III – Terra Incognita (Die unentdeckte Welt)“. Noise.fi [fi] (Rezension) (auf Finnisch). 26. Oktober 2003. Abgerufen am 26. Februar […]