Taproot – Plead the Fifth

Taproot on sinnikkäästi luonut uraansa jo viiden virallisen albumin verran. Tämä siitäkin huolimatta, että oikeastaan minkäänlaista tunnustusta yhtyeelle ei ole aikojen saatossa herunut, sen enempää kotimaassaan kuin vanhalla mantereellakaan. Tosin 2000-luvun alussa jonkinlaista liikettä oli havaittavissa, sillä Gift-albumi puhutti parilla rivillä alan lehdissä pahimman pomppumetallia sisältävän ajanjakson keskellä.

Atlanticilta Victory Recordsin leipiin siirtyneen yhtyeen materiaalin yleinen ilmapiiri tällä albumilla on jotakuinkin omaa kultaista keskitietään noudatteleva, jonka kokonaisuuden liiallinen irrottelu saattaisi pilata. Melodioiden kanssa Taproot on aina ollut kotonaan, eikä tämäkään albumi tee poikkeusta. Sinänsä aivan yksinkertaisimmasta kuljetuksesta ei kuitenkaan ole kyse, vaan haastavuutta hyvällä maulla levyltä löytyy, keskiteistä huolimatta.

Stephen Richardsin ääni on yksi niistä tekijöistä, joka herättää tunteita, hieman samaan tapaan kuin esimerkiksi Chino Morenon. Persoonallinen ääni saattaa jäädä kaikumaan pahassa mielessä pidemmäksikin aikaa, mutta siihen tottuneille on tarjolla taattua tunteellisuutta. Myös rytmiryhmän toimesta ollaan edelleen erittäin hyvällä asialla, eikä yhtyeen sinnikkyys täten ole ollenkaan katteetonta ja perustelematonta.

Vaikka tätä voisi luonnehtia aika monellakin hitusen grungen suuntaan viittaavalla post- etuliitteellä, niin Taproot on vahvassa vedossa melodisen ja aavistuksen radiohenkisyyttä sivuavan musiikkinsa kanssa. Vai onko Taproot sittenkään radioystävällistä, jos yhtye ei radiossa edes soi?

Arvosana : 3/5
Arvostelu julkaistu : 2011-04-18
Arvostelija : Jarno Leivo

Nämä tekstit ovat ajalta ennen nykyaikaa (noin niinkuin sivustoteknisessä mielessä), arkistomateriaalia siis. Tuorein arvio on julkaistu 12.12.2011 ja vanhin 5.2.2001. Yhteensä arkistosta löytyy 10190 levyarviota.