Levyarvostelut

Acid Witch – Stoned

Amerikkalainen Acid Witch kuulostaa siltä kuin olisi saanut yliannostuksen b-luokan kauhuleffaa, doomia ja erinäisiäkin huumeita. Laulupuoli on kalmaista mörköoopperaa, mutta itse musiikki pidättäytyy yllätyksettömän perinteisesti mutta toimivasti junnaavassa stoner/doom-metallissa. Yhtyeen yksinkertaisen osuvasti Stonediksi nimetty toinen kokopitkä on virnistäen väännettyä, huuruista kulttikamaa, johon kuuluvat olennaisina mausteina urut ja ties mistä kulttipätkistä poimitut puhesämplet. Albumin kymmenestä kappaleesta keskivertoa kovemman pössiksen aikaansaavat Thundering Hooves sekä levyn lopettavat Metal Movie Marijuana Massacre Meltdown ja Sabbath of the Undead. Yleisemmin katsottuna, kyllähän tämä kama viihdekäyttöön soveltuu, mutta mitään kovin innovatiivista on turha odottaa.

Arvosana : 3/5
Arvostelu julkaistu : 2011-02-07
Arvostelija : Tom Sundberg

Nämä tekstit ovat ajalta ennen nykyaikaa (noin niinkuin sivustoteknisessä mielessä), arkistomateriaalia siis. Tuorein arvio on julkaistu 12.12.2011 ja vanhin 5.2.2001. Yhteensä arkistosta löytyy 10190 levyarviota.

Tämäkin sivusto käyttää "keksejä" ja siitä pitää EU-lakien mukaan kertoa myös käyttäjille. Käyttämällä sivustoa hyväksyt sen. Emme me niitä tietoja oikeastaan mihinkään käytä, mutta Googlen mainoksia niiden avulla kohdennetaan paremmin.