Magenta Skycode – Relief
Kuka ei tiedä Jori Sjöroosia? Ainakaan miehen sävelmiltä ei ole voinut välttyä, onhan hän tehtaillut hitin jos toisenkin PMMP:lle. Paula Vesalan ja Mira Luodin luotsaama yhtye on pitänyt Sjöroosin kiireisenä. Rautaa on taottava, kun se on kuuma. Tästä huolimatta Magenta Skycode on kenties Sjöroosille se rakkain sydänveriprojekti.
Edellinen ja samalla ensimmäinen Magenta Skycoden nimissä tehty levy ilmestyi jo neljä vuotta sitten. Kuin usvassa leijuva kokonaisuus sukelsi lähemmäs Sjöroosin omia suosikkeja, joista mainittakoon erityisesti The Curen Disintegration. Muotokielen lisäksi levyllä loistivat kappaleet, jotka eivät ole menettäneet tippaakaan teräänsä. Pikemminkin tilanne on päinvastainen.
Relief on toista maata. Albumi on kasattu samoista lähtökohdista, mutta tienviitat osoittavat eri suuntaan. Selkein ero löytyy laulusuorituksista. Enää laulu ei hautaudu taustalle, vaan Sjöroos luottaa rohkeasti hennon äänensä kantovoimaan. Myös taustalauluja on lisätty, ja tämä yhdessä Sjöroosin eskapismiin taipuvan estetiikan kanssa tarkoittaa taivaisiin kurkottavaa albumikokonaisuutta.
Tummasävyiseen edeltäjäänsä verrattuna Relief kylpee valossa. Sen melankolia ei ole itseensä käpertynyttä vaan ylväästi esiin tuotua, pidäkkeetöntä. Levyltä löytyy monia komeita kappaleita, joista etenkin Night Falls on the Rifle ja levyn päättävä We’re Going to Climb todistavat, ettei muste Sjöroosin sävelkynässä ole ehtymässä.
Vaikka avara äänimaailma nivoo kappaleet kiinni toisiinsa, aiheuttavat muutamat hetket nikottelua. Harkintakyky on pettänyt pahimmin Kiplingin viidakkoteeman ja Montagin äärettömän patetian kohdalla. Pääosin hyvistä biiseistä huolimatta albumia vaivaa outo kiinnekohtien puute. Aivan kuin liika puleeraus olisi tappanut levyltä jotain oleellista.
Arvosana : 3/5
Arvostelu julkaistu : 2011-01-31
Arvostelija : Jukka Kastinen
Nämä tekstit ovat ajalta ennen nykyaikaa (noin niinkuin sivustoteknisessä mielessä), arkistomateriaalia siis. Tuorein arvio on julkaistu 12.12.2011 ja vanhin 5.2.2001. Yhteensä arkistosta löytyy 10190 levyarviota.