Minä ja Ville Ahonen – Minä ja Ville Ahonen
Parhaat ideat syntyvät baarissa. Ville Ahonen törmäsi tuopin äärellä Kauko Röyhkään ja tarjosi tälle demoaan kuunneltavaksi. Tämän seurauksena Ahonen sai pestin Röyhkä ja Mattila -kokoonpanon lämmittelijäksi. Keikat sujuivat hyvin, ja luottamus omaan musiikkiin kasvoi. Samoin kasvoivat kappaleet, jotka vaativat tuekseen kokonaisen bändin panoksen.
Aivan ketä tahansa ei mukaan lähtenyt. Jousisovitukset ovat Otto Donnerin käsialaa, basisti Tuomas Skopa tunnetaan sekä soolostaan että Sydän, sydän -yhtyeestä. Rummuista löytyy vastaavasti Ristossa soittava Alina Toivanen. Liekö Toivasella taipumusta lähteä epätavallisten (nuorten) miesten kelkkaan, sillä Ahosessa on aavistus samaa nyrjähtäneisyyttä kuin Risto Ylihärsilässä.
Jo silkat sävelet saavat suun virneeseen, mutta vasta lyriikat täydentävät albumin annin. Ahonen osaa luoda yksinkertaisilla sanoilla monisyisiä tarinoita, jotka pakottavat heristämään korviaan. Oma osansa on myös dynamiikalla: levy soi tarvittaessa hyvinkin vaimeasti – siihen vaaditaan nykypäivänä rohkeutta.
Ahosen apuna sanoja on vääntänyt Jussi Moila, jonka panos nousee jopa tulkitsijaa suuremmaksi. Sanoituksista löytyy myös ripittämisen aihetta, siitä pitävät huolen muutamat turhan naivistisiksi äityvät riimit. Vai mitä pitäisi ajatella parista lokkeja – sähköshokkeja?
Sen lujempaa vastakarvakäsittelyä ei yhtye ansaitse. Hempeä-julma-akselilla liikkuva Sano avaa pelin vakuuttavasti, Sammutetaan valot iskee kertalaakista, Eno hakee esikuviaan Absoluuttisen Nollapisteen Suljetulta ja Musta virta pistää lopuksi ison vaihteen silmään. Meidän laulussa Ahonen puhuttelee itseään ja samalla ikään kuin alleviivaa laulun omakohtaisuutta.
Olisi se viesti mennyt perille vähemmälläkin. Minä ja Ville Ahonen nousee kiistatta yhdeksi vuoden mielenkiintoisimmista julkaisuista.
Arvosana : 4/5
Arvostelu julkaistu : 2010-12-13
Arvostelija : Jukka Kastinen
Nämä tekstit ovat ajalta ennen nykyaikaa (noin niinkuin sivustoteknisessä mielessä), arkistomateriaalia siis. Tuorein arvio on julkaistu 12.12.2011 ja vanhin 5.2.2001. Yhteensä arkistosta löytyy 10190 levyarviota.