Horn of the Rhino – Weight of Coronation
Rujoudelle kasvaa suuret sarvet, kun esittelyssä oleva espanjalainen kolmikko vapauttaa vyöryntänsä. Alun perin Rhino-otsakkeen alla operoinut trio julkaisee nyt debyyttinsä Doomentia Recordsin kautta, vaikka yhtyeelle soisi helposti suuremmatkin taustavoimat. Weight of Coronationin painoarvo kun ei perustu pelkkiin alavireriffeihin.
Levy suorastaan valuu sludgea. Vääjäämättömän kulmikkaasti groovaava soitto, viitossointuihin perustuva junttariffittely ja salamyhkäisesti kiemurteleva tunnelma sulkevat vankasti sisäänsä. Omaperäisen yhtyeestä tekee sen sävellysten ja ulosannin dynamiikan hallinta. Vaikka instrumentaatio pysyy erittäin yksinkertaisena, minimaalisista tehokeinoista otetaan kaikki irti.
Edellä mainittujen pohjien päälle onkin helppo päästää teutaroimaan yhtyeen kantava voima, kitaristi-laulaja Javier Gálvezin suullinen tulkinta. Herran saattamana saapuvat melodiat ja pakahduttavan eeppinen tunnelma. Persoonallinen yhdistelmä melodista huutolaulua ja vahvaa tunnelmointia rakentavat sävellyksistä vankkoja jatkumoita. Galvezin avoin antautuminen nostaa yli kymmenminuuttisen Sovereignin yhden levyn vaikuttavimmista vedoista.
Kun riffi- ja rytmipohja ovat vankassa yhteydessä laululliseen antiin, lujittuu Weight of Coronation yhdeksi vuoden raskaimmista yllättäjistä. Espanjalaiset liittävät suon ja hirviön liittoon tavalla, joka nostattaa ihailusta johtuvia kylmiä väreitä. Levyn raakaa voimaa korostaa entisestään pelkistetty ja erotteleva soundimaailma. Näin tehdään vakuuttavaa, omaperäistä ja dynaamista metallia vuonna 2010.
Arvosana : 4/5
Arvostelu julkaistu : 2010-11-08
Arvostelija : Kimmo A. Koskinen
Nämä tekstit ovat ajalta ennen nykyaikaa (noin niinkuin sivustoteknisessä mielessä), arkistomateriaalia siis. Tuorein arvio on julkaistu 12.12.2011 ja vanhin 5.2.2001. Yhteensä arkistosta löytyy 10190 levyarviota.
Comments
One response to “Levyarvostelut”
[…] „Levyarvostelut-Konsortiumsprojekt III – Terra Incognita (Die unentdeckte Welt)“. Noise.fi [fi] (Rezension) (auf Finnisch). 26. Oktober 2003. Abgerufen am 26. Februar […]