Viikate – Surut Pois Ja Kukka Rintaan

Läpi historiansa on Viikate hallinnut suomalaisen alakulon pukemisen lyriikoiden lisäksi myös säveliksi. Epätasaisen matkansa aikana Viikate on päätynyt käsittämättömän tyylikkäisiin suorituksiin, mutta usein myös rasittavan yksinkertaisiin tekeleisiin, jotka ovat kuin suoraan eetteriin sovitettuja. Itse en ole kuunnellut Viikatetta järin aktiivisesti koskaan, mutta Surut pois ja kukka rintaan on bändin albumi, joka jaksaa vaihteeksi innostaa tavallista enemmän.

Kappaleissa Otteita syksystä, Kuolleen miehen kupletti, Leimu ja Kaunis kotkan käsi Viikate edustaa erinomaisesti sitä, missä se on taitavin. Iskelmälliset ja sopivan suoraviivaiset sävellykset on puettu hienosti raskaiden kitarasoundien kaapuun, jota sävyttävät upean haikeat melodiat ja tunnelmallisen melankoliset lyriikat. Yhdistelmä on hioutunut erityisen tyylikkääksi, ja kokonaisuus kuulostaa aikaisempaa enemmän täydeltä bändiltä, vaikka Surut pois ja kukka rintaan on – kuten aiemmatkin Viikate-tekeleet – periaatteessa vain Kaarle ja Simeoni Viikatteen käsialaa.

Myös muut sävyt ovat esillä Surut pois ja kukka rintaan -levyllä. Hieman rajumpia mättöelementtejä löytyy ainakin Kurjat kurjet -kappaleesta ja Motörhead-lainasta Rauta-airot. Mättöelementit rullaavat kivasti, mutta miksi levyn loppuun on pitänyt laittaa pelkistetyt iskelmäkappaleet Varjojen yö (alun perin Reino Helismaan käsialaa) ja Kivi itkee vihreää? Tällainen hieman puhtaampi iskelmätunnelmointi ei istu Viikatteen syliin, ja levyn kuuntelun lopettaakin mielellään jo single-kappaleeseen Kaunis kotkan käsi.

Viikatteen ongelma on aina ollut sama kuin monilla raskailla suomirock-bändeillä yleensäkin. Kappaleet kuluvat helposti puhki, ja näin käy valitettavasti nopeasti myös Surut pois ja kukka rintaan -levyn annille. Muutaman kuuntelun jälkeen levyyn ei enää tartu järin hanakasti, ja vain muutama tyylikkään puhdasverisesti toteutettu Viikate-veivaus jaksaa innostaa tarkempaan keskittymiseen. Kokonaisuus on silti Viikatetta parhaimmasta päästä, joskin Alakulotettuja tunnelmia– ja Viattomien lasten päivä -tasoisia makupaloja on tältä levyltä turha etsiä.

Arvosana : 4/5
Arvostelu julkaistu : 2003-10-03
Arvostelija : Kalle Heino

Nämä tekstit ovat ajalta ennen nykyaikaa (noin niinkuin sivustoteknisessä mielessä), arkistomateriaalia siis. Tuorein arvio on julkaistu 12.12.2011 ja vanhin 5.2.2001. Yhteensä arkistosta löytyy 10190 levyarviota.