Paul Gilbert – Fuzz Universe

Jonkinasteisena kitarasankarina tunnetuksi tulleen Paul Gilbertin kolmas instrumentaalialbumi ei yllätä teemallaan: se on intohimoinen rakkaudenosoitus sähkökitaralle. Jo nuorena särösoundin pauloihin jäänyt Gilbert on aina kutsunut lempilastaan ”fuzzy soundiksi”, mistä myös tuoreimman kiekon titteli, Fuzz Universe. Kitarailmaisua uudistavaa mestariteosta odottaneet joutuvat tällä(kin) kertaa pettymään, sillä käsillä on ikiaikaisiin blues- ja hardrock-perinteisiin nojaava fiilistelypaketti – joskin suhteellisen makoisa sellainen.

Taitavia kitaristeja ihailevaan kuulijaan Paul Gilbertin poikamainen innostus tarttuu Fuzz Universen ensi-iskuista alkaen. Etenkin nimibiisin metallisesti potkiva pääriffi on rockmusiikkia parhaimmillaan: nopeaa, tarttuvaa ja pahuksen groovaavaa. Kappale tuo läheisesti mieleen Gilbertin vanhan yhtyeen, Racer X:n. Tässäkin sekä solistin virtuoottinen oivaltavuus että komppiryhmän tiukkuus tehdään selväksi heti kättelyssä. Sikäli kuin se ketään enää yllättää.

Vastustamattomin lento tyssää valitettavasti jo alkuun. Kakkosraita Olympic perustuu edelleen neoklassisiin metallimaisemiin, mutta keskitempoinen ralli ei sanottavammin koukuta. Lievä rutiininomaisuus vaivaa myös bluesrock-rypistys The Count Juan Chutrifoa, vaikka groove kohdallaan onkin. Miedoksi laimentunut innostus uhkaa vesittyä lopullisesti, kun Gilbert lähtee omatoimisesti veivaamaan Bachia. Pitkästyttävä Partita on kuitenkin yksittäishairahdus tällä levyllä. Jo seuraavana kuultavan Blue Orpheuksen komea melodia estää leimaamasta kokonaisuutta turhanpäiväiseksi tilutteluksi.

Loppua kohden Fuzz Universe ei yllä enää avauksensa intensiteettiin, mutta tuo silti kuultaville erittäin pätevää instrumentaalirockia sekä bluesista että raskaammasta tavarasta pitäville. Gilbert kepittää sen verran vetävästi ja koukukkaasti, että esimerkiksi laulusolistia ei jää kaipaamaan. Kolmen soittajan kokoonpanolla ollaan rockin perusarvojen äärellä, ja vaikka biisinteossa paistaa tietty rutiininomaisuus, maistuu intohimoinen meno aina makealle. Kukapa toimivaan reseptiin suotta kajoaisi.

Arvosana : 3/5
Arvostelu julkaistu : 2010-10-11
Arvostelija : Ilkka Kärrylä

Nämä tekstit ovat ajalta ennen nykyaikaa (noin niinkuin sivustoteknisessä mielessä), arkistomateriaalia siis. Tuorein arvio on julkaistu 12.12.2011 ja vanhin 5.2.2001. Yhteensä arkistosta löytyy 10190 levyarviota.