Spock´s Beard – X

”Jaahas, Spock’s Beard on palannut kertaheitolla progen pariin”, tuumasin saadessani tuoreen X-albumin kouraani. Kun yli 70-minuuttisella levyllä on vain seitsemän kappaletta, tajuaa maallikkokin, että näpeissä on joko freejazzia tai progressiivista rockia. Seuraavaksi alkoikin kiinnostaa, millaiset ambitiot ovat ajaneet SB:n poikia takaisin suureellisen progen suuntaan. Parin edellisen levyn kompaktit rock- ja pop-biisit toimivat oikein kivasti, miksi siis lähteä paisuttamaan?

Spock’s Beard on levytyshistoriansa aikana tasapainoillut uuden ja vanhan progen välillä vain hypätäkseen välillä silkaksi popiksi. Lokerointi on ollut hankalaa, ja uudellakin levyllä esiintyvät kaikki mainitut tyylit. Spock’s Beard on silti lähentynyt vanhan koulun progrockia muutenkin kuin kappaleiden kestolla mitattuna.

X huokuu teatraalista mahtipontisuutta, jota kontrastoidaan riisutuilla akustisilla introilla ja väliosilla. Nyrjähtäneet teemat, runsaat stemmalaulut ja musikaalimaiset kappalerakenteet viittaavat suoraan 70-luvulle, jonnekin Genesiksen ja Yesin loiston päiviin. Progressiivisesta kokonaisuudesta pilkistävät muutkin Spock’s Beardin tavaramerkit, eli tymäkät hard rock -riffit ja tarttuvat poppikertsit. Aineksia piisaa, mutta miten toimii kokonaisuus?

Sanotaanko, että paremminkin voisi pelittää. Spock’s Beardin musiikki on nimittäin tälläkin levyllä melko kaksijakoista. Bändillä on taito koukuttaa loistavilla, paikoin yllättävilläkin riffeillä ja melodioilla, kiinnostavalla teemojen kehittelyllä sekä laadukkaalla soitolla ja tuotannolla. Lähes yhtäläinen on valitettavasti myös taito ikävystyttää ylipitkillä instrumentaaliväliosilla ja keskinkertaisella hard rock -pyörityksellä. Pohdittavaksi jää, kompastuuko molempia elementtejä sisältävä mammuttibiisi (tai albumi) heikkouksiinsa.

Oma näkemykseni on diplomaattinen: X ei missään tapauksessa ole loistelias levy, mutta siinä on paljon valonpilkahduksia. Esimerkiksi avausbiisi Edge of the In-Between jää mieleen stadionluokan synaintron ja lähes täydellisen pop-säkeistön ansiosta, jolloin keskivaiheiden tyhjänpäiväiset sooloilut on helppo unohtaa. Yli vartin mittaiset From the Darkness ja Jaws of Heaven olisivat kaivanneet tiivistämistä, mutta sinfonisiin mittoihin yltäessään Spock’s Beard kuulostaa enemmän komealta kuin kornilta. Kun jopa Emperor’s Clothesin kaltainen lyhyempi veto on ahdettu täyteen Genesis-hassuttelua, on vanhan progenörtin sydän sulatettu. Kovin moni ei tällä hetkellä tällaista musiikkia tee, ja se on jo yksi syy nähdä epätasainen suoritus suotuisammassa valossa.

Arvosana : 3/5
Arvostelu julkaistu : 2010-10-11
Arvostelija : Ilkka Kärrylä

Nämä tekstit ovat ajalta ennen nykyaikaa (noin niinkuin sivustoteknisessä mielessä), arkistomateriaalia siis. Tuorein arvio on julkaistu 12.12.2011 ja vanhin 5.2.2001. Yhteensä arkistosta löytyy 10190 levyarviota.