Cyphosis – To North and Under
Kylmän tuulen puhallus alkaa konkreettisesti päästä lakin alle. Cyphosiksen uudella täyspitkällä haikaillaan silti yhä syvemmälle pohjoiseen ja se toden totta tuntuu. Skandinaavinen melodinen death metal kuulostaa yhtyeen työstössä miellyttävän ajattomalta, johtuen ehkä vanhan koulun melodiakuljetuksista ja synkeän purevista riffeistä.
Levy on tyylinsä puitteissa miellyttävän monipuolinen. Lauluista löytyy vaihtelua ja kerrankin puhtaat osuudet tuovat lisäarvoa örinöiden rinnalle. Aivan omaperäisintä ei materiaali kuitenkaan ole ja jotkut sovitusratkaisut tuntuvat hiukan töksähtäviltä, kuten Time Is an Enemyn säkeistön ja kertosäkeen välinen vaihdos. Tuntuu kuin yhtye ei haluaisi antaa kokeilevammalle ja maalailevammalle puolelleen liikaa valtaa, vaan säilyttää ilmaisussaan tietyn määrän rankkoja mättöriffejä. Tällöin tuloksena on varsin geneeristä melodista death metalia, joita parempaan Cyphosiksella on selvästi taitoa. Murskaavuutta en soisi yhtyeen kadottavan mutta ehkä painava sana löytyy entistä synkemmistä melodioista, Passage of Evilin ja akustisen Across Black Waterin tapaan.
Kokonaisuudessaan hieman hiomaton teos vakuuttaa raa’alla tunnelmoinnillaan, jota harvemmin enää tapaa kaiken metallisuudella mainostetun muovimassan keskellä. Annan siis itselleni luvan odottaa seuraavalta levyltä paljon.
Arvosana : 3/5
Arvostelu julkaistu : 2010-11-29
Arvostelija : Kimmo A. Koskinen
Nämä tekstit ovat ajalta ennen nykyaikaa (noin niinkuin sivustoteknisessä mielessä), arkistomateriaalia siis. Tuorein arvio on julkaistu 12.12.2011 ja vanhin 5.2.2001. Yhteensä arkistosta löytyy 10190 levyarviota.