Levyarvostelut

Kap Kap – Holy Are You

Helsinkiläinen Kap Kap on tehnyt pari vuotta tiukkaa työtä kokeellisen popin ja taiderockin saralla, minkä ansiosta bändin nimeen on saattanut törmätä useissa yhteyksissä. Vuodenvaihteessa ilmestynyt Bardo-single antoi jo osviittaa tulevasta, mutta tuskin kukaan osasi odottaa aivan tällaista pommia helsinkiläisten debyytistä.

Näinä ylipitkien albumeiden aikoina on riemullista törmätä Holy Are Youn kaltaiseen poikkeukseen, sillä ”vain” kahdeksan biisin mittainen kiekko on rakenteeltaan täydellinen ja juuri sopivan pituinen. Kap Kap yhdistelee rohkeasti kraut-rockin, tripahtavan popin, kasari synailun sekä modernin indien osasia. Näistä palasista on työstetty ennakkoluulottomia biisejä, joiden keskipituus painuu selvästi päälle viiden minuutin, mutta jotka toinen toisensa perään kantavat kokonaisuutta horjumatta eteenpäin.

Avauksena soiva Jimmy´s Tale huokuu uudemman ajan säröistä pistepirkkoilua ja kiekon sulkeva Summer hohtaa Syd Barrettin hengessä loputtoman kesän aurinkoa. Näiden numeroiden väliin mahtuu kokonainen kokeellisen popin ja arvaamattoman rockin maailma, joka nappaa varomattoman kuulijan tiukkaan syleilyynsä. Seeing the Fire sytyttää kyynisimmätkin tanssikengät tuleen, Door avaa ovet Neu!-tyyliseen hypnoottisuuteen ja iloisesti keikkuva Metal Mind on kuin suoraan joltain Bowien Berliini-trilogian albumilta kadonnut helmi.

Ensimmäisillä kuuntelukerroilla räiskyvät sävyt eivät välttämättä istu vielä täysin ongelmitta samaan kuvaan, mutta osasten jäsentyessä syntyy lopulta kokonaisuus joka on huomattavasti enemmän kuin osiensa summa. Yhtye nostaa esikoisellaan riman jo niin korkealle, että näinköhän sitä ylittää enää yksikään kuluvana vuonna debytoiva kotimainen orkesteri.

Arvosana : 5/5
Arvostelu julkaistu : 2010-09-27
Arvostelija : Mika Roth

Nämä tekstit ovat ajalta ennen nykyaikaa (noin niinkuin sivustoteknisessä mielessä), arkistomateriaalia siis. Tuorein arvio on julkaistu 12.12.2011 ja vanhin 5.2.2001. Yhteensä arkistosta löytyy 10190 levyarviota.

Tämäkin sivusto käyttää "keksejä" ja siitä pitää EU-lakien mukaan kertoa myös käyttäjille. Käyttämällä sivustoa hyväksyt sen. Emme me niitä tietoja oikeastaan mihinkään käytä, mutta Googlen mainoksia niiden avulla kohdennetaan paremmin.