Levyarvostelut

Dråpsnatt – Hymner till Undergången

Länsinaapurin Dråpsnattin toiselta täyspitkältä löytyy kirskuvia kitaroita, riipiviä laulusuorituksia ja folkhenkistä tunnelmointia. Osa biiseistä kulkee black metalin taajaan tampattuja latuja, eivätkä erotu tai juuri hievauta. Vahvuus löytyy vähemmän metallisista vedoista, kuten eteerisestä Somna Inistä. Hieman Agallochilta kuulostavalle bändille metallin pohjajytinät ja groove eivät tunnu olevan leipälaji siinä missä postrockilta kalskahtava utuisuus koskettimineen. Albumi on levoton ja vaihtelevantasoinen, mutta jokunen upea kohtaus siitä löytyy.

Arvosana : 3/5
Arvostelu julkaistu : 2010-10-11
Arvostelija : Matti Pitkänen

Nämä tekstit ovat ajalta ennen nykyaikaa (noin niinkuin sivustoteknisessä mielessä), arkistomateriaalia siis. Tuorein arvio on julkaistu 12.12.2011 ja vanhin 5.2.2001. Yhteensä arkistosta löytyy 10190 levyarviota.

Tämäkin sivusto käyttää "keksejä" ja siitä pitää EU-lakien mukaan kertoa myös käyttäjille. Käyttämällä sivustoa hyväksyt sen. Emme me niitä tietoja oikeastaan mihinkään käytä, mutta Googlen mainoksia niiden avulla kohdennetaan paremmin.