Diaboli – Invocation

Kotimainen yhden miehen orkesteri Diaboli viljeli viitteitä death metaliin jo edellisellä Antichrist-albumillaan, mutta Invocation-uutukainen on jo reipas harppaus deathin äänimaailmaan. Tukevat, bassovoittoiset soundit rytisevät läpi tasaisen biisimateriaalin. Hätkähdyttävin muutos on pääpiru Petri Ilvespakan vokaalit, sillä tuttu kirskuva rääkynä on vaihtunut matalaan murinaan.

Diabolin ystäville Invocation on tervetullut paketti, sillä albumilta löytyvät kaikki aiemmilta albumilta tutut elementit. Levy tuo paikoin mieleen bändin esikoislevyn. Biisit ovat hyvinkin suoraviivaista ja muutamaan riffiin luottavaa murjontaa. Yksipuoliseksi levyä ei voi kuitenkaan moittia, sillä Diaboli lainailee biiseihinsä potkua thrashista ja punkista. Mehevät death metal -soundit vaihtuvat lennossa räyhäkkääksi punkkikompin siivittämäksi vanhan koulun reippailuksi. Invocation virittyy ajoittain vahvalle Darkthrone-taajuuksille, kun Utopian Visionin kaltainen kaahaus pääsee vauhtiin. Lyhyiden pyrähdysten aikana nyökkäillään myös Hellhammerin ja Blasphemyn suuntaan.

Invocation on yhtenäinen levy, jossa yksikään biisi ei nouse ylivertaiseksi. Helmenä joukossa mainittakoon Return to Reality ja Dawn of End, jotka onnistuvat yhdistämään kiukkuisen rimpuilun pimeän hypnoottiseen riffittelyyn.

Lupaavuudestaan huolimatta Invocation jää turhan tasaiseksi. Levyn parissa viihtyy sen soidessa ja kuuluu ehdottomasti bändin parhaimmistoon, mutta erinomaiseen levy ei yllä. Lyhyt levy ei kuitenkaan ehdi puuduttamaan ja jää mieleen uusinnan arvoisena. Tasainen paahto tuskin toimisi pidempään, mutta nyt pituus kääntyy kokonaisuuden eduksi.

Arvosana : 3/5
Arvostelu julkaistu : 2010-09-20
Arvostelija : Kristiina Lehto

Nämä tekstit ovat ajalta ennen nykyaikaa (noin niinkuin sivustoteknisessä mielessä), arkistomateriaalia siis. Tuorein arvio on julkaistu 12.12.2011 ja vanhin 5.2.2001. Yhteensä arkistosta löytyy 10190 levyarviota.