Fleshpress – No Return
Jos puhutaan suomalaisesta sludgesta ei voi olla mainitsematta alan pitkäikäisintä orkesteria Fleshpressiä. Mistään yksioikoisen tyylipuhtaasta genren edustajasta ei kuitenkaan voi enää puhua. Yhtye on kulkenut melkoisen taipaleen Dilemmantrauman ytimekkäämmistä likavyöryistä kohti nykyisenkaltaisia, ilmavasta kasvattelusta intensiiviseen black metal -tykitykseen venyviä monoliitteja. Tämän tyylivaiheen huipentuma on ehdottomasti yhtyeen kolmen vuoden takainen merkkiteos Pillars, joka nosti bändin persoonallisuudessaan ja vaikuttavuudessaan aivan omaan sarjaansa. Tämän jälkeen kokoonpanosta on tipahtanut jengiä, mutta yhtä väkevän eeppisissä tunnelmissa liikutaan vuonna 2010.
Nykyään ilmeisesti vakituisestikin kolmikkona toimiva yhtye on kokopitkän sijaan päättänyt julkaista neljä uutta kappaletta, jaettuna kahdelle parikymmenminuuttiselle EP:lle, joista tämä No Return tylyilee astetta timanttisemmin. Ensimmäinen raita Dead End Life Crawling Thru Shit and Blood Soul Burning vetää Fleshpressin sysimustan lohduttoman asenteen huomioidenkin nihilismiöverit, mutta edustaa yhtä kaikki orkesteria parhaimmillaan. Alun verkkainen fiilistely, tuhdista sludgeriffittelystä death metallinkin suuntaan tempova keskiosa ja vauhdikkaampi, mielipuolisella naurahduksella käynnistyvä loppurutistus todistavat sekä sävellyksellisesti monipuolisesta että soitannollisesti tiukasta ryhmästä. Sounditkin taitavat olla yhtyeen uran parhaimmat.
Toinen kappale alleviivaa kontrastin muodossa yhtyeen tyylillistä monitaituruutta. Spiral Filter Forcing You Down to Black Pyramid vie Eyehategod-tyylisestä groovaavammasta sludgesta kohti psykedeelisempää stoner/space rock -jamittelua. Fleshpress ei tainnut kuulostaa ihan näin rokilta edes kymmenen vuotta sitten, mutta homma toimii, ja varsinkin tällä kompaktimmalla kokoonpanolla.
No Return sisältää näin ollen kaksi erinomaista kappaletta, joissa on ilmavuutta ja tilaa kehittelylle vaan tyhjäkäyntiä ei lainkaan.
Arvosana : 5/5
Arvostelu julkaistu : 2010-10-18
Arvostelija : Tom Sundberg
Nämä tekstit ovat ajalta ennen nykyaikaa (noin niinkuin sivustoteknisessä mielessä), arkistomateriaalia siis. Tuorein arvio on julkaistu 12.12.2011 ja vanhin 5.2.2001. Yhteensä arkistosta löytyy 10190 levyarviota.
Comments
One response to “Levyarvostelut”
[…] „Levyarvostelut-Konsortiumsprojekt III – Terra Incognita (Die unentdeckte Welt)“. Noise.fi [fi] (Rezension) (auf Finnisch). 26. Oktober 2003. Abgerufen am 26. Februar […]