Levyarvostelut

Kotiteollisuus – Helvetistä Itään

Kotiteollisuus saavutti edellisellä levyllään niin yleisön kuin kriitikoidenkin suosion. Jonkinlaisena merkkipaaluna yhtyeen uralla mainittakoon Emma-ehdokkuus ja Kultainen muuvi Rakastaa/Ei Rakasta -videosta. Nyt yhtyeellä on tähän asti suurin mahdollisuus saavuttaa maaginen kultalevyraja.

Helvetistä itään käynnistyy tutulla introlla murinoineen kaikkineen. Alku muistuttaakin hyvin paljon Meren mutaa -kappaletta Kuolleen kukan nimeltä. Kappale ei poikkea sävellyksellisesti aikaisemmista muuten kuin säkeistön loppupuolelle kehitellyn pienen voimannäytön osalta. Tuttu KT soitto väistyy, ja kuvaan astuu uudenlainen riffi, jota siivittää entistä parempi soittimien vuoropuhelu. Tuntuu kuin pojat kuuntelisivat enemmän toistensa soittoa kuin aikaisemmin. Rummut, basso ja kitara tehostavat toisiaan erinomaisesti.

Sanoituksessa Hynynen tuntuu palaavan Eevan perinnön Maniaan. Kriittinen suhtautuminen materialistiseen maailmaan ja ihanteisiin on esillä arkirealistisena. Hynynen on saanut tekstitysapua YUP:n Jarkko Martikaiselta ja sanoitus muistuttaa YUP:n Hullu Planeetta ja Tavaroiden Taikamaailma -lyriikoita. Täytyy kiittää luojaa siitä, ettei Martikainen ole koskenut kappaleisiin sanoitusten tarkastelua enempää. Kaikesta huolimatta Hynynen on kehittynyt selvästi sanojen käytössä.

B-puolena oleva Isä, poika ja pahahenki ei tuo mitään uutta Kuolleen kukan aikaiseen KT-sointiin. Kappale onkin enemmän juuri singlen lisuke kuin itsenäinen kappale, vaikka raskas onkin.

Arvosana : 4/5
Arvostelu julkaistu : 2003-09-02
Arvostelija : Juha Kähkönen

Nämä tekstit ovat ajalta ennen nykyaikaa (noin niinkuin sivustoteknisessä mielessä), arkistomateriaalia siis. Tuorein arvio on julkaistu 12.12.2011 ja vanhin 5.2.2001. Yhteensä arkistosta löytyy 10190 levyarviota.

Tämäkin sivusto käyttää "keksejä" ja siitä pitää EU-lakien mukaan kertoa myös käyttäjille. Käyttämällä sivustoa hyväksyt sen. Emme me niitä tietoja oikeastaan mihinkään käytä, mutta Googlen mainoksia niiden avulla kohdennetaan paremmin.