Kirlian Crossing – These Days Are Still Our Friends
Kun levyn ensimmäisestä raidasta tulee mieleen The Smashing Pumpkins, tämä poika kiinnostuu. Vaikka A Customary Thing hetken Soothen kitaranäppäilyjä tapaileekin, ja People with Horns Chanting the Bluesissa voi kuulla kaikuja Rhinoceros-kappaleesta, ei Kirlian Crossingilla ole muutoin sen suurempaa yhteyttä Billy Corganin koplaan. Ja ehkä parempi niin.
Toinen yhtyeen perustajajäsenistä, Ilai Rämä, tunnetaan myös Echo Is Your Loven yhteydestä. Kirlian Crossingissa voikin havaita samaa Sonic Youthista polveutuvaa häiriintyneisyyttä kuin Rämän emoyhtyeessä. Akustiset, folkahtavat vivahteet nivottuna nukkavieruun indieen ja laiskasti artikuloituun lauluun vievät mielikuvia vastaavasti Beckin ja Radioheadin suuntaan.
Vertaukset eivät kuitenkaan tee oikeutta Kirlian Crossingille. Nelihenkinen orkesteri kulkee omia reittejään muista välittämättä. Utuiseksi muokattu äänipaletti pakottaa keskittymään, ja havainnoitavaa riittää useamman kuuntelutuokion ajaksi. Aluksi tasaiselta massalta vaikuttavasta kokonaisuudesta paljastuu hitaasti yksittäisiä kohokohtia. Näitä ovat levyn kenties rokkaavin raita Three Things ja komeasti kasvava Blessing in My Mind.
Kirlian Crossingilla on ollut mistä valita. Albumin yhdentoista raidan lisäksi levynostajaa hemmotellaan viidellä mp3:lla. Levyllä kappaleiden pituudet pysyvät vielä kohtuudessa, mutta bonuksien kohdalla yhtye ei suotta kursaile. Mikäli jopa vartin mittaisiksi venyvät ambient-haahuilut eivät kiinnosta, voi hyvin pitäytyä peruspaketissa. Vaikka helpoksi en sitäkään kutsuisi.
Arvosana : 4/5
Arvostelu julkaistu : 2010-09-13
Arvostelija : Jukka Kastinen
Nämä tekstit ovat ajalta ennen nykyaikaa (noin niinkuin sivustoteknisessä mielessä), arkistomateriaalia siis. Tuorein arvio on julkaistu 12.12.2011 ja vanhin 5.2.2001. Yhteensä arkistosta löytyy 10190 levyarviota.