Levyarvostelut

Kim Curly Band – Kim Curly Band

Kim Curly Band on kuin syväjäädytyksestä herätetty esimerkki 70-luvun yhtyeestä. Aivan niin kauas ei bändin historia yllä, mutta aivan tyhjästä ei yhtye ole Suomen musiikkikartalle ilmestynyt. Ennen nyt ilmestynyttä debyyttiä ehti ryhmä jo hioa taitojaan kahdella EP:llä. Albumin yhdeksästä raidasta kolme onkin tuttuja jo aiemmilta julkaisuilta, vanhimmat vuodelta 2004.

Vaikka levyn kappaleet ovat peräisin pitkältä aikaväliltä, ei lopputulos vaikuta lainkaan pirstaleiselta. Neil Youngin ja muiden vuosikymmenten takaisten folkrokkareiden perintöä vaalivan albumin laulut lipuvat omaa rauhallista tahtiaan vailla kiireen häivää. Rennosti pimputtava piano, huuliharppu ja juureva äänimaailma takaavat lähtökohdat, joiden päälle on hyvä kasata muu olennainen – kappaleet.

Niitä onkin kahta sorttia, onnistuneita ja puolitiehen jääviä. Albumi on klassiseen tapaan etupainotteinen. Aluksi tarjoillaan selkeimmät iskusävelmät ja loppupää on varattu peruskauralle sekä vähemmän koskettaville slovareille. Esikoiseksi Kim Curly Bandin tuotos on kuitenkin lupaava, esimerkiksi How ’Bout That Kiss sekä Start Dreaming menisivät täydestä myös Atlantin toisella puolella. Laulaja Kim Curlyn miellyttävä tulkinta pitää muutkin kappaleet pinnalla, mitä nyt I Miss My Woman kalskahtaa hieman falskilta.

Arvosana : 3/5
Arvostelu julkaistu : 2010-08-09
Arvostelija : Jukka Kastinen

Nämä tekstit ovat ajalta ennen nykyaikaa (noin niinkuin sivustoteknisessä mielessä), arkistomateriaalia siis. Tuorein arvio on julkaistu 12.12.2011 ja vanhin 5.2.2001. Yhteensä arkistosta löytyy 10190 levyarviota.

Tämäkin sivusto käyttää "keksejä" ja siitä pitää EU-lakien mukaan kertoa myös käyttäjille. Käyttämällä sivustoa hyväksyt sen. Emme me niitä tietoja oikeastaan mihinkään käytä, mutta Googlen mainoksia niiden avulla kohdennetaan paremmin.