Kivimetsän Druidi – Betrayal, Justice, Revenge
Jos Turisas on sinulle kovaa kamaa, pidät takuuvarmasti myös samassa genressä soutavan Kivimetsän Druidin uudesta albumista Betrayal, Justice, Revenge. Paljon on kehitytty demoajoista, joista ei ajallisesti kuitenkaan hirveän kauaa ole, debyyttidemo kun ilmestyi vuonna 2002 ja viimeisin vasta pari vuotta sitten. Kehitys on jokatapauksessa ollut ällistyttävää ja edelleen bändin kantava voima – toisin sanoen hyvät biisit – vain paranevat ja uutta potentiaalia tuntuu aina vain löytyvän enemmän. Välissä ilmestyi toki pääosin vanhoista demokappaleista koostuva yhtyeen ensilevy Shadowheart (2008), joka oli yleissoundiltaan vaihtelevampi ja hakevampi.
Betrayal, Justice, Revenge -levyllä Kivimetsän Druidi lataa pöytään kuitenkin intron lisäksi kahdeksan ihkauutta sävellystä, joista ei puutu oikeastaan mitään – riippuen katsantatavasta. Yhtye on oivaltanut konseptin luoda musiikkia, jossa palaset loksahtavat paikoilleen, jossa myös löytyy riittävästi iskua, raskautta, nopeutta ja samalla tiettyä kauneutta. Kokonaisuus täydentyi entisestään pari vuotta sitten, kun monesta metalliyhteydestä tuttu Leeni-Maria Hovila liittyi bändin keulille täyttäen laulajan saappaat erittäin onnistuneesti.
Betrayal, Justice, Revenge eroaa debyytistä melkoisesti. Soundi ja kappalemateriaali ovat yhtenäisessä linjassa toisiinsa ja konsepti ei harhaile vähän siellä ja vähän täällä. Bändin kappaleissa on ennenkin ollut tarttumapinta sopivan karheaa, ja niin myös on nyt. Taisteluhenkiset kipaleet täydentyvät voimakkailla kertosäkeillä. Molemmat laulutavat istuvat paikoillaan onnistuneesti, vaikka Leeni-Marian ääniala tuokin aluksi miltei liikaa mieleen Tarja Turusen ajat Nightwishissä. Rankemmalla linjalla korahteleva Joni pysyy myös erittäin hyvin ankarassa lestissään.
Musiikillisesti levyllä mennään jossain keskitempoisen ja erittäin nopean metallin välimaastossa. Biisit kuten Seawitch and the Sorcerer tai Desolation: White Wolf kaahaavat black metal -nopeuksilla ja vaikutteilla, taustalla ujeltavat synät kun muistuttavat välillä Dimmu Borgirilta. Kivimetsän Druidin taistelumetalli on ottanut rohkeasti mukaan vivahteita metallin eri alagenreistä. Mukana on aika paljon thrashille ominaisia riffikuvioita. Ollaan myös jonkun verran velkaa – ei pelkästään Leeni-Marian laulun vuoksi – Nightwishille ja etenkin heidän Oceanborn-levylle, joka pomppaa välillä mieleen vahvasti. Ominaista näille taistelubändeille on tietysti myös juomalaulun kuuluminen repertuaariin, totta kai. Tällä kertaa suomeksi nimetty Tuoppein´nostelulaulu kajahtaa ilmoille kuitenkin englanniksi. Mikäs siinä.
Vaikka Betrayal, Justice, Revenge onkin vahva teos, siinä häiritsee jossain määrin yhtäläisyydet moniin muihin bändeihin. Toisaalta jos niistä pystyy olemaan välittämättä, ei ole mitään mikä Kivimetsän Druidin toiminnassa tökkää. Omaan korvaani bändin musisointi toimi aikansa lähes täysiä pisteitä hipoen, mutta sitten alkoi nämä flashbackit. Joka tapauksessa Kivimetsän Druidin miekka vuosimallia 2010 on terävempi kuin koskaan!
Arvosana : 4/5
Arvostelu julkaistu : 2010-09-06
Arvostelija : Petri Klemetti
Nämä tekstit ovat ajalta ennen nykyaikaa (noin niinkuin sivustoteknisessä mielessä), arkistomateriaalia siis. Tuorein arvio on julkaistu 12.12.2011 ja vanhin 5.2.2001. Yhteensä arkistosta löytyy 10190 levyarviota.