Levyarvostelut

Solution .45 – For Aeons Past

Solution .45 on perustettu vuonna 2007, mutta yhtye kuitenkin aktivoitui vasta hieman myöhemmin. Olisiko ollut niin, että kaverit odottelivat laulaja Christian Älvestamin potkuja tai eroamista Scar Symmetrystä?

Yllä on mainittu melkoisen lähellä majaileva yhtäläisyysmerkki, joka kuitenkin johtaa samassa paketissa aavistuksen harhaan. Solution .45 kun on hieman kevyempi ja helpommin radiokanavien soittolistoille päätyvää materiaali kuin Scar Symmetry. Sitä on turha kieltää, ettei Älvestamin ääni loisi tunnetta siitä, että tämä on kuultu joskus aikaisemminkin. Eikä siinä suinkaan ole mitään pahaa.

Solution .45 hyödyntää melodioita sekä laulun että soiton osalta. Nämä ovat varsin kirkkaat ja niissä on ideoita melko paljon. Tosin raskautta ei ole joukkoon hivutettu oikeastaan ollenkaan. Muutama kappale pitää sisällään kuraisempaa murinaa, mutta varsin pintapuolisesta raapaisusta on lopulta kyse.

Valitettavasti Solution .45 tulee jäämään suuremman massan omaavien yksilöiden jalkoihin. Mutta tämä ei poista kuitenkaan sitä tosiseikkaa, että For Aeons Past on melodinen ja viihdyttävä levy, vaikka aavistuksen turhan lempeä.

Arvosana : 4/5
Arvostelu julkaistu : 2010-06-21
Arvostelija : Jarno Leivo

Nämä tekstit ovat ajalta ennen nykyaikaa (noin niinkuin sivustoteknisessä mielessä), arkistomateriaalia siis. Tuorein arvio on julkaistu 12.12.2011 ja vanhin 5.2.2001. Yhteensä arkistosta löytyy 10190 levyarviota.

Comments

One response to “Levyarvostelut”

  1. […] „Levyarvostelut-Konsortiumsprojekt III – Terra Incognita (Die unentdeckte Welt)“. Noise.fi [fi] (Rezension) (auf Finnisch). 26. Oktober 2003. Abgerufen am 26. Februar […]

Tämäkin sivusto käyttää "keksejä" ja siitä pitää EU-lakien mukaan kertoa myös käyttäjille. Käyttämällä sivustoa hyväksyt sen. Emme me niitä tietoja oikeastaan mihinkään käytä, mutta Googlen mainoksia niiden avulla kohdennetaan paremmin.