Leng Tch´e – Hypomanic

Hulluuden upottavat saarekkeet ovat palvelleet belgialaisia hyvin. Leng Tch’en vauhdikkaasti vaihtunut kokoonpano on ehtinyt uuden albuminsa turvin viidenteen kokopitkäänsä. Nyt yhtyeen keulilla kurnuttaa jo uran kolmas solisti muttei vaihtuvuus ole kappalemateriaalin vauhdikkuutta juurikaan vähentänyt. Keskittyminen sävelmateriaaliin on sen sijaan tiukentunut.

Edellisellä albumillaan yhtye alkoi lipsua pois mustan huumorin hyödyntämisestä, joka aiemmin oli olennainen osa yhtyeen katalogia. Kantaaottavuus pyyhki suurimpia veriroiskeita otsaltaan ja alkoi näyttää vakavampaa naamaa. Samoin väheni sävellysten sekopäinen syttymisherkkyys, biisien tavoitellessa ehjiä kokonaisuuksia. Samalla katosi iso osa yhtyeen energisyydestä. Hypomanic palauttaa yhtyeen vallattomuutta pienissä paloissa, joskin puunattu tuotanto ei päästä niin yhtyettä kuin kuulijaakaan repimään itseään vakavasti. Hitaampia osuuksia kuullaan myös aiempaa useammin ja kaipa näillä yritetään groovaavampaa poljentoa tavoitella. Jälkeen jäädään kuitenkin vaikkapa Process of Eliminationin letkeistä death’n’roll -hetkistä, poikkeuksena Violence Does Even Justice hammondeineen, joka kiteyttää hyvin Leng Tch’en kahjoa kaksijakoisuutta. Hypomanic on parhaimmillaan kiihdytellessään ja jarrutellessaan varomattomasti, vakaviin hevijynkytyksiin kun iskee haukotuksia aiheuttava rautakankitauti. Liiallinen suunnitelmallisuuden tuntu ei vain istu Leng Tch’en maailmaan luontevasti.

Sen sijaan lauluvastaava Serge Kasongon räyhäävä huuto on Hypomanicilla kuin kotitoimistollaan haulikko kädessä heiluva virnenaama: vaarallinen, arvaamaton ja sairaalloista kunnioitusta herättävä. Myös herran yhtyetoverit suoriutuvat tehtävistään hyvin – Jan Hallaert on onnistunut latomaan levylle kiitettävän määrän kierosilmäistä riffiflirttiä. Hypomanic on siis laadullisesti yhtä kahtiajakoinen kuin on yhtyeen musiikillinen ilmaisu ollut koko uran ajan. Vaaraa tuoksuu nokkaan ja jopa muutamia mustia hymyntapaisia nousee naamalle mutta osa näytöksestä vain hujahtaa ohi huokauksella. Perfervid Odyssey kuitenkin lopettaa levyn tehokkaasti tahkoamalla kalloa monimuotoisen huolellisesti. Ääripäitä jyrsiessään yhtye on aina ollutkin parhaimmillaan: letkeyttä lisää ja vauhtia kurveihin.

Arvosana : 3/5
Arvostelu julkaistu : 2010-06-21
Arvostelija : Kimmo A. Koskinen

Nämä tekstit ovat ajalta ennen nykyaikaa (noin niinkuin sivustoteknisessä mielessä), arkistomateriaalia siis. Tuorein arvio on julkaistu 12.12.2011 ja vanhin 5.2.2001. Yhteensä arkistosta löytyy 10190 levyarviota.