Levyarvostelut

Longview – Mercury

Täytyy tunnustaa, että en ole kuullutkaan aikasemmin Longviewistä, vaikka onkin mahdollista, että yhtye olisi roikkunut Radio Novan ja muitten samanlaisten asemien soittolistoilla vuositolkulla. Siinä onkin sen ongelma. Tasapaksuus muitten samankaltaisten yhtyeitten kanssa. Singleksi irroittettu Further on toisaalta hyvinkin hieno ja kaunis, mutta uppoaa kahdentoista samankaltaisen kappaleen joukkoon liian helposti.

Akustisen kuuloiseen soittamiseen painottautuva levy on hyvin soitettu ja tuotettu. Ainoastaan se tosiasia häiritsee, että yksittäisinä kappaleina ne toimisivat paremmin kuin kokonaisena levynä. Silti levyä ei voi todellakaan tuomita mitättömäksi. Oikeasti kauniit melodiat ja harmoniaa täynnä oleva sointi on komeaa kuultavaa erityisesti levyn avaavassa Furtherissa. Lahjaksi levyn voi antaa turvallisin mielin hempeästä musiikista pitävälle. Se ei herätä suurempia tunteita, ajatuksia tai vihanpurkauksia.

Arvosana : 3/5
Arvostelu julkaistu : 2003-09-02
Arvostelija : Juha Kähkönen

Nämä tekstit ovat ajalta ennen nykyaikaa (noin niinkuin sivustoteknisessä mielessä), arkistomateriaalia siis. Tuorein arvio on julkaistu 12.12.2011 ja vanhin 5.2.2001. Yhteensä arkistosta löytyy 10190 levyarviota.

Comments

One response to “Levyarvostelut”

  1. […] „Levyarvostelut-Konsortiumsprojekt III – Terra Incognita (Die unentdeckte Welt)“. Noise.fi [fi] (Rezension) (auf Finnisch). 26. Oktober 2003. Abgerufen am 26. Februar […]

Tämäkin sivusto käyttää "keksejä" ja siitä pitää EU-lakien mukaan kertoa myös käyttäjille. Käyttämällä sivustoa hyväksyt sen. Emme me niitä tietoja oikeastaan mihinkään käytä, mutta Googlen mainoksia niiden avulla kohdennetaan paremmin.