Final Assault – Final Assault

Helsinkiläinen Final Assault tekee vasta tuloaan vanhan liiton thrashin ja crossover metallin kentälle 80-luvun lopun ja 90-luvun alun kuumimmille soinnuille kalskahtavalla tavarallaan. Vertauskuvat pyörivät nimissä S.O.D., D.R.I., Suicidal Tendencies, Mucky Pup ja vaikkapa Agnostic Front. Levy on mitaltaan erittäin lyhyt verraten vaikkapa alan konkareihin, joilla oli aikoinaan tapana lätkäistä levylle ennemmin 20 biisiä sen kymmenen sijasta. Final Assault on kuitenkin päätynyt kymmeneen, ja levy tuntuukin kuunteluelämyksenä vähäsen keskenjäävältä. Moni miniceedeekin on mitaltaan pidempi tätä nykyä. Mutta toisaalta pituus on täysin sivuseikka, kun tarjolla on koko levyn keston verran kauhomista kunnon vanhojen päivien malliin.

Final Assault kuulostaa helvetin tiukalta. Samaan aikaan se onnistuu olemaan myös melkoisen kotikutoinen ja rosoinen, ei millään muotoa siis loppuun asti siloteltu soundimaailma. Soitto kuulostaa siltä, ettei kaikkea ole hiottu yhtä kliiniksi kuin tänä päivänä miltei jokainen tuutista tipahtava metallilevy. Eikä levyä olisi mitenkään hiomaan ehtinytkään, kun koko komeus on pistetty narulle erittäin nopealla aikataululla muutamassa päivässä.

Final Assaultin musisointi on asenteeltaan erittäin puhdasta ja siitä huokuu tekemisen ilo, spontaanius sekä kunnioitus vanhoja vahvoja metalliarvoja kohtaan. Harva nykynuorison suosikki kuulostaa yhtä aidolta. Täysin puhdasveristä thrashiä meininki ei silti ole, vaan lisäpotkua annetaan punkilla ja crossover metalllla.

Levy potkaistaan käyntiin introksi päätyneellä minuutin kestävällä instrumentaalilla nimeltään R.T.B.D., josta homman nimi käy äkkiä selväksi. Sitä seuraa levyn väkivaltaisimman vimman sisältävä I Shall Destroy All the Civilized Planets. Välillä hidastellaan hieman, mutta turpaan annetaan taas levyn loppupuolella muun muassa punkahtavassa Wave of Bloodissa ja Final Assaultissa.

Kiekolla on asenne tanassa ja meininki katossa, ja pienet puutteetkin kääntyvät bändin puolelle tai oikeastaan ne kuuluvat juuri asiaan. Tässä on kova debytantti, joka ei aikaile seuraavan levyn kanssa, vaan kakkoslevyn pitäisi tulla vielä tälle vuodelle. Sanonta kuuluu, ”kiireellä tulee vain äpäriä”, mutta tässä tapauksessa kiireellä tulee kunkkukamaa.

Arvosana : 4/5
Arvostelu julkaistu : 2010-04-19
Arvostelija : Petri Klemetti

Nämä tekstit ovat ajalta ennen nykyaikaa (noin niinkuin sivustoteknisessä mielessä), arkistomateriaalia siis. Tuorein arvio on julkaistu 12.12.2011 ja vanhin 5.2.2001. Yhteensä arkistosta löytyy 10190 levyarviota.