Levyarvostelut

Ef – Mourning Golden Morning

Ruotsiin on 2000-luvun myötä kasvanut eläväinen instrumentaalirockiin keskittyvä artistijoukko. Jopa hauraan oloista melodiavetoista post-rockia soittavista ruotsalaisista Ef on kansainvälisessäkin nousussa. Yhtyeen uusinta Mourning Golden Morningia kuunnellessa ei voi kuin iloita, että länsinaapurissamme on saatu aikaan tällaista.

Kaava on post-rockia kuunteleville tuttu. Pitkähköt kappaleet rakentuvat soolokitaran (tai pianon) näennäisen yksinkertaisiin riffeihin, jotka kääntyvät kliimaksia kohden näppäilystä rämpyttämiseen. Mono kuuluu selvänä esikuvana melankoliaa hohkaavan soolokitaroinnin osalta, mutta Ef ei tyydy jäljittelemään yhtyeen toistuvia crescendo-paisutteluita, vaan formulaa hämmennetään auliisti. Myös varovaisesti käytetyt (ja lauletut) lauluosuudet tuovat omaperäistä otetta kulutettuun kaavaan ja vievät tyylisuuntaa enemmänkin islantilaiskollegoiden suuntaan.

Juuri lauluosuuksia sisältävät kappaleet nousevatkin levyn parhaimmiksi vedoiksi. Intron jälkeinen Sons of Ghosts on täysosuma, jonka alkuosan bändisoittimilla rakennettu aloitus polarisoituu kauniisti väliosan mies- ja naislaulun kautta torvien täyttämään räjähtävään finaaliin. Neljännellä kappaleella Longing for Colorsilla levyllä vierailevan Rebecka Wåhlgrenin viehkeä ääni pääsee täysiin oikeuksiinsa. Laulun erinomaisuudesta huolimatta levyn instrumentaalikappaleita ei sovi haukkua huonoiksi. Tästä todisteena mainittakoon K-141 KYPCK, joka ottaa kaiken irti maltillisesta rakentelusta saavuttaen osiensa summan ylittävän päätöksen.

Jos Mourning Golden Morningin jakaisi A- ja B-puoleen, olisi B-puoli nähtävästi heikompi. Levykokonaisuus kärsii tästä epätasaisuudesta jonkin verran, mutta on vaikea erottaa, johtuuko tämä alkupuolen kappaleiden erinomaisuudesta vai jälkimmäisten huonoudesta, sillä B-puolikin on hyvin viihdyttävää, joskin verkkaisempaa soittoa. Joka tapauksessa kappale kuin kappale on laadukkaasti soitettu ja tuotettu. Ef soittaa erinomaisesti yhteen ja se kuuluu levyltä vaivattomuutena.

K-141 KYPCK-esimerkki voidaan laajentaa koko levyä koskevaksi, sillä Mourning Golden Morning on osiensa summaa suurempi teos. Pienestä tasapainottomuudesta ja soittimien äänten jonkinasteisesta mielikuvittomuudesta huolimatta Ef on pohjoismaalaisen post-rockin kärkikastissa.

Arvosana : 4/5
Arvostelu julkaistu : 2010-05-17
Arvostelija : Juuso Koistinen

Nämä tekstit ovat ajalta ennen nykyaikaa (noin niinkuin sivustoteknisessä mielessä), arkistomateriaalia siis. Tuorein arvio on julkaistu 12.12.2011 ja vanhin 5.2.2001. Yhteensä arkistosta löytyy 10190 levyarviota.

Comments

One response to “Levyarvostelut”

  1. […] „Levyarvostelut-Konsortiumsprojekt III – Terra Incognita (Die unentdeckte Welt)“. Noise.fi [fi] (Rezension) (auf Finnisch). 26. Oktober 2003. Abgerufen am 26. Februar […]

Tämäkin sivusto käyttää "keksejä" ja siitä pitää EU-lakien mukaan kertoa myös käyttäjille. Käyttämällä sivustoa hyväksyt sen. Emme me niitä tietoja oikeastaan mihinkään käytä, mutta Googlen mainoksia niiden avulla kohdennetaan paremmin.