Dysanchely – Secrets Of The Sun

Näinä kirottuina melodeath -aikoina ko. genreä edustavia bändejä syntyy ja kuolee kuin sieniä sateella. Trendin aloittanut In Flames säilyy edelleen kaikkien vuosien ja levyjensä jälkeen kestosuosikkina, mutta genre on saanut omat ihailijansa ja suosijansa, joiden asennetta on varsin vaikea hetkauttaa. Niille, jotka eivät melodeathin määritelmää ole kuulleet, kerrottakoon, että kyseessä on tosiaankin melodinen deathmetal, joka tarkoittaa kuitenkin käytännössä varsin kevyttä metallimusiikkia. Vokaalit on yleensä suoritettu rääkymällä ja soitto on varsin tiluvoittoista ja hieman ehkä jopa punk-henkistä, ainakin tässä Dysanchelyn levyllä. Varsin kaukana siis siitä perusdeathista, mitä rakkaat Deicide, Morbid angel ja Nile edustavat.

Dysanchely on slovakialainen, varsin nuori bändi. Secrets of the Sun on bändin toinen virallinen pitkäsoitto. Tyylinä, kuten edellä mainittu, on melodinen deathmetal. Ainakin muutamista alkuraidoista kuulee myös hieman punk-vaikutteita, mutta mistään maatamullistavasta innovaatiosta ei kylläkään ole kyse, sillä joko In Flames on tehnyt nämä trikit kaikki jo entuudestaan tai sitten ne vain kuulostavat todella tylsältä muuten vaan.

Allekirjoittaneen on vaikea suhtautua tähän levyyn objektiivisesti, koska en voi sietää melodeathia missään muodossa. Jos tästä nyt kuitenkin pitäisi jotain fiksua sanoa, niin todettakoon, että ainakin soittopuoli on pojilla hanskassa. Kitaristit vetelevät tilujansa ja demppauksiansa varsin suvereenin kuuloisesti ja rumpali tuntuu olevan hyvin mukana touhussa. Vokalisti sitten taas kuulostaa aika karmealta käheällä rääkymisellään ja kun vaihtelua ei tähän korinaan levyn 40 minuutin aikana tullut, olin vähällä heittää levyn seinään. Parissa kappaleessa oli ihan kiva tunnelma, joten ei tämä aivan menetetty peli ole meikäläisen listoilla.

Negatiivista sanottavaa sitten löytyisi melkein joululahjalistan verran, mutta tiivistettäköön ne nyt sanomalla, että tässä bändissä ei ole oikein mitään uutta. Kaikki on ennenkuultua ja mikään ei yllätä. Varsinkin kun biisimateriaali on niin tasapaksua, että ei oikein osannut sanoa, että mitä kappaletta kuunteli, kun levy soittimessa pyöri. Ymmärrän, että bändi on vielä nuori ja että sitä ihan omaa juttua ei ole vielä löydetty, mutta ei se tästä levystä silti hyvää tee.

Jos pidät melodeathista, niin Dysanchely voi kuulostaa korviisi ihan menevältä. Itse en pidä, joten tämä lätty taitaa päätyä levyhyllyn mappi ö:hön ikuisiksi ajoiksi.

Arvosana : 2/5
Arvostelu julkaistu : 2003-09-23
Arvostelija : Henrik Himberg

Nämä tekstit ovat ajalta ennen nykyaikaa (noin niinkuin sivustoteknisessä mielessä), arkistomateriaalia siis. Tuorein arvio on julkaistu 12.12.2011 ja vanhin 5.2.2001. Yhteensä arkistosta löytyy 10190 levyarviota.