Levyarvostelut

Winyls, The – Phantom of Our Soul

Kotimainen The Winyls tarjoilee kolmannella pitkäsoitollaan hieman vajaan 40 minuuttia rock-energiaa loppuun asti hiotussa paketissa. Yhtyeen musisointi on ottanut asteen rockahtavamman otteen sitten edellisen levyn ja ote näyttää olevan kokoonpanolle suunta oikeaan. Levy polkaistaan käyntiin räväkällä Soft-raidalla ja sama meno jatkuu koko levyn läpi, lukuun ottamatta levyn viimeistä raitaa, joka rauhoittaa tunnelman juuri ennen kuin homma karkaa täysin käsistä.

Bändi hoitaa oman juttunsa kunnialla kotiin hyvien soundien kera. Levyllä on palaset kohdallaan, seuraavalla levyllä toivoisi olevan vielä enemmän debyyttilevyltä löytyvää rockahtavampaa poljentoa. Yhtye on parhaimmillaan menevämmässä rock-musisoinnissa energisen poljentonsa sekä äärimmäisen tarttuvien kertosäkeiden ja vahvaäänisen laulajansa ansiosta. Mikäli hyväntuulinen pop- tai rock-musiikki on sinun juttusi, etkä pelkää perinteisestä genrejen lähestymistavasta poikkeavaa ilmaisua, suosittelen albumiin tutustumista. The Winyls tarjoaa niin tunnelmannostatusta alkuillan bileisiin kuin piristysruisketta pimeneviin syysiltoihinkin. Suositellaan nautittavaksi takkatulen äärellä hyvän seuran ja kylmän juoman kera.

Arvosana : 4/5
Arvostelu julkaistu : 2010-11-08
Arvostelija : Lauri Nieminen

Nämä tekstit ovat ajalta ennen nykyaikaa (noin niinkuin sivustoteknisessä mielessä), arkistomateriaalia siis. Tuorein arvio on julkaistu 12.12.2011 ja vanhin 5.2.2001. Yhteensä arkistosta löytyy 10190 levyarviota.

Comments

One response to “Levyarvostelut”

  1. […] „Levyarvostelut-Konsortiumsprojekt III – Terra Incognita (Die unentdeckte Welt)“. Noise.fi [fi] (Rezension) (auf Finnisch). 26. Oktober 2003. Abgerufen am 26. Februar […]

Tämäkin sivusto käyttää "keksejä" ja siitä pitää EU-lakien mukaan kertoa myös käyttäjille. Käyttämällä sivustoa hyväksyt sen. Emme me niitä tietoja oikeastaan mihinkään käytä, mutta Googlen mainoksia niiden avulla kohdennetaan paremmin.