Necrodeath – Ton(e)s Of Hate

Täysin minulle entuudestaan tuntematon Necrodeath latasi kyllä tämän vuoden positiivisimman yllätyksen nyt tiskiin. Aloittaessani kahlata läpi armaan päätoimittajamme minulle antamia levyjä, Necrodeath jäi mieleen lähinnä typerän levynkantensa ja huvittavan (ellei jopa surkuhupaisan) nimensä takia. Hetken aikaa jo ehdin pelätä taas kerran pahinta (puolalaista tusinadeathia), mutta luuloni osoittautuivat onneksi vääriksi ja sainkin kamalalta kuulostavan polskideathin sijasta erittäin laadukasta ja toimivaa italialaista blackthrashia.

Genreluokittelut ovat todella hanurista, tiedän, mutta blackthrash kuvaa kyllä tätä bändiä kuin se kuuluisa nyrkki silmässä tai naula päässä. Kyseessä on siis perinteistä thrashia hyväksikäyttävä ja jalostava bändi, jonka vokaalisuoritukset ovat velkaa juuri blackille. Mitään muuta yhtenäistä en sitten kyllä blackmetalliin pystykään kuulemaan, sillä lyriikat ovat hämärän peitossa eikä edes internetin ihmemaa tähän ongelmaan osannut auttaa. Se paljon hypetetty thrashkin (joka tuntuu olevan nykyisin jo ihan muotia The Hauntedin takia/ansiosta) on tosin tämän bändin luokittelussa aika heikko määre, sillä kvartetin omalaatuinen mättäminen ei ole aivan niin suoraviivaista kuin tämän genren kummisedän, Slayerin, legendaariset paiskomislätyt. Necrodeath osaa ottaa iisistikin hetkittäin ja tunnelman luominen tuntuu olevan italiaanoille ihan kunnia-asia.

Vokaalit, kuten tuli jo mainittua, ovat rääkymisblackia. Mukana ovat tosin varsin hienot naisvokaalit kappaleessa Queen of Desire, joka on helposti levyn kirkkaimpia vetäisyjä. Mitään eeppistä ja erityisen hienoa ja ennenkuulumatonta ei Necrodeath kuitenkaan levyllä tarjoile vokaalien suhteen. Kitaristi hoitaa hommansa ja veivaa mukavan yksinkertaisia ja matalaviritteisiä jurnutusriffejänsä läpi levyn.

Mikä eniten levyltä kuitenkin jää mieleen, on osaava rumpali. Ehkä ei mitään maailmanluokkaa, mutta kyllä ne perinteiset blastbeatit ja tuplabasarinaksutukset menevät kuin vanhalta tekijältä, puhumattakaan niinkin eksoottisesta perkussiosta tässä genressä kuin bongot, jotka yllättäen luovat tiettyä henkeä muuten niin tiukkaan rynkytykseen. Eikä se pelkkää thrash -komppia ole alusta loppuun, onneksi.

Sounditkin ovat juuri sopivasti levyllä tasapainossa. Basso ei rämise liian pinnassa, vokaalit eivät huku liikaa kitaravallin taakse ja rumpusoundit ovat juuri sellaiset kuin tämäntyylisessä musiikissa kuuluukin olla. Eivät liian kirkkaat, mutta eivät myöskään niin tunkkaiset, etteikö virveliä ja peltiä erottaisi toisistaan.

Ton(e)s of Hate on bändin viides pitkäsoitto ja mukana seuranneen promokirjeen mukaan yhtyeen tähänastisista levyistä paras. En ole aiempia levyjä kuullut, joten en pysty täysin tähän argumenttiin yhtymään. Jos meno on aiemmilla levyillä kuitenkin ollut samanlaista, niin onhan ne pakko kyllä hankkia. Sen verran vakuuttavaa mäiskettä on Necrodeath markkinoille pukannut. Kyseessä on varmasti yksi tämän vuoden parhaista levyistä ja ehdottomasti suurin yllättäjä! Jos The Haunted kuulostaa korviisi hyvältä, ei kannata ohittaa tätä huonosta kannesta ja nimestä huolimatta. Todella loistelias lätty.

Arvosana : 5/5
Arvostelu julkaistu : 2003-09-10
Arvostelija : Henrik Himberg

Nämä tekstit ovat ajalta ennen nykyaikaa (noin niinkuin sivustoteknisessä mielessä), arkistomateriaalia siis. Tuorein arvio on julkaistu 12.12.2011 ja vanhin 5.2.2001. Yhteensä arkistosta löytyy 10190 levyarviota.