Tuomas Skopa – Arki ei nappaa

Sydän, sydämen painuttua määrittelemättömän mittaiselle tauolle vuoden alussa on kaiketi luonnollista, että yhtyeen neljältä jäseneltä alkaa tippua soololevyjä. Toki kaikilla herroilla on aikaisemminkin ollut jos joitakin sivuaktiviteettejä, mutta ensimmäisenä omaa nimeä kantavan levyn ehti julkaista bändin kitaristi-laulaja Tuomas Skopa. Se on myös mitä suurimmissa määrin soololevy, sillä mies on soittanut kaikki levyllä kuultavat soittimet itse.

Arki ei nappaa -albumin suurin sanoituksellinen innoittaja on juurikin arki, ja konkreettisemmin kaikkien joukkoliikennettä hyödyntävien tuntema, vartissa sisäistettävä tiivistelmä maailman menosta eli Metro-lehti. Sanoitukset ovat pitkälti kollaaseja sekä lehden erinäisiltä palstoilta, artikkeleista ja ilmoituksista suoraan poimituista virkkeistä että niiden tyyliä apinoivista mukaelmista. Tosi ja keksitty muodostavat saumattoman sanavirran, jota ei ole mieltä yrittää eritellä, mutta toki tietyt humoristiset ja vähemmän humoristiset irtiotot pistävät esiin.

Tuomas Skopan oivallus, niin kuin M.A. Nummisenkin, on sovittaa musiikkiinsa tekstejä, joita ei ole tarkoitettu laulettaviksi. Idea voi vaikuttaa paperilla näennäisen hauskalta näppäryydeltä, mutta yhdistettynä Skopan luontaiseen kykyyn keksiä merkillisesti kiemurtelevia laulumelodioita ja kotikutoisen eksentrisiä sointeja, asetelmaan tulee vinkeää surrealismia. Tekstiviestipalstalle lauotut mielipiteet vääristyvät ja ne saavat täysin vieraan emotionaalisen ulottuvuuden, Samu Haberin haastattelu muuntuu alakuloiseksi balladiksi ja Päivän kysymyksen tulokset julistetaan niin definitiivisellä painokkuudella, ettei parane kuin uskoa absoluuttiseksi totuudeksi.

Sydän, sydämen melodioihin ja tunnelmiin tottuneille Skopan kappaleet tuntuvat hyvinkin kotoisilta. Raskaiden kitarariffien tilalla vaan on folkahtavampi, akustisempi ote. Tämä on kuin jonkun toismaailmallisen etnisyyden leimaamaa karnevalistista pop-musiikkia. Ehkä Alamaailmojen vasaroiden lanseeraama ”fiktiivinen maailmanmusiikki” voisi sopia myös tähän. Kaikenlaisten tingeltangeleiden, pillien ja härpäkkeiden määrittämä, värikkään räiskyvä äänimaailma ansaitsee myös kiitosta.

Kappaleet ovat vinksahtaneesta mielenlaadustaan huolimatta varsin napakoita ja tarttuvia. Selkeimmän poikkeuksen muodostaa moniosaisen maanisesti rönsyilevä nimiraita, joka vaatii melkoisesti kypsyttelyä ennen kuin siitä saa minkäänlaista otetta. Lopulta varsin oivalliseksi paljastuva, hieman napakympistä yliampuva progepläjäys ei kuitenkaan edusta levyn parhaimmistoa. TV:stä tuttuja on pomminvarmaa luettelointipoppia, Drakensteinin leijonat lumoaa omalaatuisilla melodioillaan ja Hyvän tanssijan perkussiivinen hektisyys valloittaa.

Arvosana : 4/5
Arvostelu julkaistu : 2010-03-22
Arvostelija : Tom Sundberg

Nämä tekstit ovat ajalta ennen nykyaikaa (noin niinkuin sivustoteknisessä mielessä), arkistomateriaalia siis. Tuorein arvio on julkaistu 12.12.2011 ja vanhin 5.2.2001. Yhteensä arkistosta löytyy 10190 levyarviota.