Verenpisara – Happosadetta

Tämä on nyt niitä hetkiä kun suomirokissa luodaan jotain uutta ja suurta. Verenpisaran Happosadetta kuunnellessa ilma on tunnelmasta tiheä. Tämä levy kuulostaa niin hyvältä, että sitä on pakko kuunnella: suuret tunteet kulkevat levyn läpi.

Kyseessä on Verenpisaran kakkosalbumi, jonka alunperin piti ilmestyä jo toukokuussa. Ylistävällä kritiikillä siunattu esikoisalbumi saavutti kolmentuhannen myydyn levyn rajan helposti. Odotukset ovat varmasti olleet monella korkealla, mutta levy ylittää moiset pienet toiveet kirkkaasti taivasta hipoen. Levyn kokonaissävy on raskaampi kuin edeltäjällänsä, jopa Kotiteollisuuden Eevan perintöä hipoen. Musiikin raskas sävy kätkeytyy runollisen kauneuden verhoon.

Laulaja Rami Raski on kehittynyt todelliseksi tulkitsijaksi. Sanoitukset ovat kypsyneet, niistä ovat pudonneet pois kauneusvirheet. Kielikuvat luonnosta ja rakkaudesta ovat slaavilaisen haikeita ja kuulaita. Esimerkkinä Yön karnevaalien kertosäe: “yön karnevaalit/maan ja taivaan välissä/varjot väistää aamun pimeyden häpeästä” ja Helminauhan: “muutuit kuin muut/et huomannut muut muuttui myös/muisto itsestäsi/nyt jo kolhiintunut valkoinen valhe”. Nämä lyriikat Raski esittää vahvemmalla ja vapautuneemmalla äänellä kuin esikoisalbumilla.

Santeri Kallion ja Raskin sävellykset liikkuvat myös slaavilaisessa mielialassa. Ensimmäinen single on tämän levyn kappaleista vahvimmin kansanperinnettä ja ainoana kappaleena tarjoaa iskelmällisiä rautalankakitaroita. Kyllä me ja Galleria toimivat niin hienosti akustisina kappaleina, että herää toive kokonaisesta albumillisesta akustista Verenpisaraa. Varsinkin Kyllä me omaa upeat akustiset kitarat.
Ensimmäisellä ep:llä (Sinun tyyneytesi vie voiton kaikesta, 2001) jo julkaistu Arvetkin kauneuspilkuiksi on saanut ansaitsemansa paikan levyn aloituskappaleena. Uusi sovitus on tehnyt kappaleelle terää. Jo erinomainen raskas rock-muoto on saanut lisäsävyjä mm. lopun uusien osien myötä.

Täytyy ihmetellä miten kitaristit Kallio ja Tomi Koivusaari saavat soittimensa kuulostamaan yhtäaikaa niin raskaalta ja niin ilmavalta. Niclas Etelävuoren basso ja Atte Sarkiman rummut tekevät esimerkillistä työtä suomalaisessa rock-kentässä. Levyltä välittyy sama vimma kuin yhtyeen live-esiintymisessä. Soitto on persoonallista olematta liioittelevaa.

Happosadetta-kappale päättää levyn arvokkaasti ja kauniisti. Sitä kuunnellessa tajuaa miten hyvä levy se onkaan ollut alusta loppuun asti.

Arvosana : 5/5
Arvostelu julkaistu : 2003-08-15
Arvostelija : Juha Kähkönen

Nämä tekstit ovat ajalta ennen nykyaikaa (noin niinkuin sivustoteknisessä mielessä), arkistomateriaalia siis. Tuorein arvio on julkaistu 12.12.2011 ja vanhin 5.2.2001. Yhteensä arkistosta löytyy 10190 levyarviota.