Kumma. – Kumma etsii puoliaan

Särö on sana, jolla Kumma. (kyllä, nimen perään kuuluu tuo piste) orkesterin touhuamista saattaa kuvata tarkimmin. Järkälemäinen tupla-albumi ei päästä kuulijaansa helpolla, eikä edes pyri osumaan aivojen mielihyväkeskukseen – ja hyvä niin.

Kitara on kuningas halki kummankin kiekon ja suomenkieliset lyriikat lähinnä huudetaan ilmoille. Toisinaan huuto on raivoisaa, toisinaan taas tunnelmallisempaa, mutta rohkeammalle varioinnille olisi tilausta etenkin tällä osastolla. Yhtyeen asenteessa on aimo annos punkin kapinaa, taiderockille ominaista välinpitämättömyyttä sekä härkäpäistä päälle puskemista, eikä kahden pisteen välistä matkaa kuljeta juuri koskaan sitä suorinta reittiä pitkin. Särökitarariehumisessa on mukana aimo annos myös progressiivisen rockin perintöä, sopivan sekopäisellä asenteella ryyditettynä tosin. Genreopillisesti Kumma. onkin kumma tapaus, joten jätetään lokeroinnit suosiolla väliin. Musiikillisen itsepäisyyden lisäksi kunniamaininnan ansaitsevat myös lyriikat, joissa pohditaan kaikkea mahdollista taivaan ja helvetin, avaruuden ja takapihan, sekä vaikka minkä väliltä.

Biisikatras on jaettavissa raa´asti kahteen leiriin; rauhallisiin ja raivokkaisiin paloihin. Nopeat lanaukset ja seesteisemmät siivut vuorottelevat sopivasti ja albumeilta löytyy selkeitä segmenttejä. Koko paketin kuunteleminen kertaistumalta vaatii tosin melkoisia ponnistuksia, sillä 32 näin äärimmäistä kappaletta vaatii sulatteluaikaa. Lisäksi yhtye olisi ehdottomasti kaivannut mukaan tiukkaa tuottajaa, jotta turhia rönsyjä olisi saatu leikattua pois. Materiaali kun ei vain yksinkertaisesti kanna koko matkaa, ei vaikka kuinka huutaisi.

Arvosana : 3/5
Arvostelu julkaistu : 2010-04-19
Arvostelija : Mika Roth

Nämä tekstit ovat ajalta ennen nykyaikaa (noin niinkuin sivustoteknisessä mielessä), arkistomateriaalia siis. Tuorein arvio on julkaistu 12.12.2011 ja vanhin 5.2.2001. Yhteensä arkistosta löytyy 10190 levyarviota.