Migraine Eyes – Warfields
Kotimainen Migraine Eyes on lähettänyt arvioitavaksi tuoreimman, Warfields-promon. Yhtye soittaa varsin mukiinmenevää rokkia ilman turhia koukeroita. Levyn jokainen biisi omaa runsain mitoin hittipotentiaalia, muodostaen loogisen vajaan parikymmentä minuuttia kestävän kokonaisuuden.
Sävellykset kulkevat turvallisia polkuja sisältämättä juurikaan yllätyksiä. Tämä on levyllä pienoinen heikkous, sillä vaikka tarttumapintaa on varsin runsain määrin ja biisit jäävät helposti takaraivoon jyskyttämään, ongelma on, että levy jää helpohkosti hyllyyn pitkäksikin aikaa. Soundipuoli on kohtuullisen hyvällä mallilla, eikä levy kärsi liian puuroisista tai tukkoisista soundeista.
Yhtyeellä on selkeästi näkemys siitä, mitä he haluavat tehdä ja levyltä kuulee, ettei punaista lankaa enää tarvitse etsiä. Musiikki kaipaisi ripauksen haastavuutta ja asteen koukeroisempia melodioita. Panokset on ladattu, mutta ennen laukaisua kannattaa vielä hiukan säätää tähtäintä.
Arvosana : 4/5
Arvostelu julkaistu : 2010-03-22
Arvostelija : Lauri Nieminen
Nämä tekstit ovat ajalta ennen nykyaikaa (noin niinkuin sivustoteknisessä mielessä), arkistomateriaalia siis. Tuorein arvio on julkaistu 12.12.2011 ja vanhin 5.2.2001. Yhteensä arkistosta löytyy 10190 levyarviota.