Darkness, The – Permission To Land

Enää ei Ville Valon tarvitse arkailla falsettilaulujensa kanssa. Brittein saarten tähtitaivaalle hetkessä liimautuneen The Darknessin esikoisalbumi Permission To Land on täällä. Tosin byrokratian edellyttämä laskeutumislupa on ilmeisesti jäänyt saamatta. Todennäköisesti sen on evännyt laulajan valitsema ääniala, bändin korkeatasoinen soitto ja vähintään yhtä korkealentoinen huumori. Ensimmäiset levyn synnyttämät mielleyhtymät sijoittuvatkin tällä kertaa elokuvakankaalle. Meininki on sen verran Spinal Tapiä että heikompia hirvittää. Alkushokista toivottuaan huomaa kuuntelija kuitenkin nopeasti sävellysten olevan yksinkertaisia, mutta toimivia, sekä mainiosti sovitettuja. Hymy alkaa pian levitä ja tarttuu helposti eteenpäin, jos vain antaa erittäin persoonalliselle tulkinnalle mahdollisuuden.

Ylimmäisen tunkion värikkäimpänä rokkikukkona kiekuva Justin Hawkins hoitaa tonttinsa äärimmäisen asiallisesti. Aivan käsittämätön vokaaliakrobatia tuo mieleen Queenin, sekä suorituksen että sonnusteiden puolesta. Laulaja ujeltaa luontevasti erittäin miehisissäkin korkeuksissa, palaten maan pinnalle, kuin koirapilli taskuun, ainoastaan ehkä muistelemaan kouluaikojaan, perjantai-iltoja ja tunnustaakseen uskovansa yhä rakkauteen. Ainakin veljesrakkaus on pinnalla, sillä Justinin lisäksi hoitaa kitarointia myös hänen veljensä Dan. Kahden kitaran välinen tonttijako toimii erinomaisesti. Perinteiset rokkisoolot sopivat myös tähtikuvioon, vaikkeivät suorastaan sokaisekaan.

Soundipolitiikka taas jättää hieman parantamisen varaa. Vaikka vakuuttavat 70-lukumaiset kitarafuzzit onkin asiaankuuluvasti kaivettu naftaliinista, esiintyy platalla muutamia anteeksiantamattomia häiriöääniä ja oikeuttamattoman alas miksattuja osuuksia, joihin lauluotot taas eivät todellakaan kuulu. Vaikka rumpali onkin ammattimaisen viileästi valinnut linjakseen yleispätevän biitin ja hillityt fillit, ei rumpusoundien tulisi missään nimessä olla näin vaisuja.

Levy-yhtiö, ulkopuolinen tuottaja ja bändi lyövät albumilla kättä ihailtavalla tavalla, joka antaa anteeksi jopa muutamat heikot hetket ja reilussa alennuksessa olleet raidat. Onko tämä nyt sitten genrensä tyylipuhdas, vaiko puhtaasti tyylitajuton edustaja lienee merkityksetöntä. Kauppatavara on joka tapauksessa rikollisen piristävää. Freddy Mercury kurkottanee tälläkin hetkellä pilvensä reunuksen yli todeten hiljaa : “Onpa asialliset trikoot pojalla”.

Arvosana : 4/5
Arvostelu julkaistu : 2003-09-01
Arvostelija : Tommi Hartikainen

Nämä tekstit ovat ajalta ennen nykyaikaa (noin niinkuin sivustoteknisessä mielessä), arkistomateriaalia siis. Tuorein arvio on julkaistu 12.12.2011 ja vanhin 5.2.2001. Yhteensä arkistosta löytyy 10190 levyarviota.