Septory – World War Chaos
Venäläinen raskasmetalli oli ainakin vielä 10 vuotta sitten sellaista kuraa, että suhtaudun varauksella rajanaapurimme soittohommiin – genrestä huolimatta. Muutaman vuoden kasassa ollut pietarilainen Blasphererion-nimen alta muodostunut Septory debytoi World War Chaos -lätyllä ja homman nimi on keskitempoinen kuolometalli. Haiskahtaa pahasti Cannibal Corpselta ja Six Feet Underilta, tai ainakin on em. pumppujen oppimäärät hallussa. Valitettavasti rinnastus jää näissä tapauksissa ainoastaan tyyliin, ei soittotaitoon.
Soittohommat kulkee Septorylla ihan mallikkaasti, mutta niin kuin useilla itäblokin bändeillä on ongelmana, myös Septorylla on liikaa kikkailua matkassa soittotaitoihin nähden. Rumpukompeista puuttuu groove ja momentum, pykivät kompit eivät toimi, jos tekniikka ei tule selkärangasta ja biisit kärsivät muutenkin hieman töksähtelevistä rakenteista ja niin kuin valitettavan usein, kuulostaa aika lainatulta koko paketti.
Parhaimmillaan Septory toimiikin keskitempoisena hieman Torture Killer -henkisenä DM-jyränä ilman turhaa kikkailua. Laulusoundi on kelvollinen näihin hommiin ja yleissoundi selkeä.
World War Chaos ei saanut aikaan suurempia tuntemuksia, mutta levyllä on hetkensä jolloin tekee mieli pyörittää moppia siihen malliin, että se pyyhkii lattiaa. Näillä nuorilla julleilla on toivon mukaan vielä paljon annettavaa ja uskoisin, että tulevat julkaisut alkavat ohjata bändiä suuntaan, joka erottaa sen tusinabändeistä ja sysimustasta massasta.
Arvosana : 3/5
Arvostelu julkaistu : 2010-05-17
Arvostelija : Markus Tukiala
Nämä tekstit ovat ajalta ennen nykyaikaa (noin niinkuin sivustoteknisessä mielessä), arkistomateriaalia siis. Tuorein arvio on julkaistu 12.12.2011 ja vanhin 5.2.2001. Yhteensä arkistosta löytyy 10190 levyarviota.
Comments
One response to “Levyarvostelut”
[…] „Levyarvostelut-Konsortiumsprojekt III – Terra Incognita (Die unentdeckte Welt)“. Noise.fi [fi] (Rezension) (auf Finnisch). 26. Oktober 2003. Abgerufen am 26. Februar […]