Levyarvostelut

Tumppi Varonen & Problems? – Kalevankatu 34

Vanha punkkari taantui demarien listoilta kaupunginvaltuustoon, mutta musiikin saralla Tumppi Varonen ei osoita hyytymisen merkkejä. Muutaman vuoden takainen Sosiaalihuolto-biisi yllätti allekirjoittaineen positiivisesti, ja osoitti muusikko-lähihoitajan olevan yhä loistavassa vedossa. Suorasanainen ulosanti on nyt saanut uudet kuoret vanhasta rockista. 60-lukulainen rock’n’roll aina Rollareista Whon kautta Stoogesiin värittää Tumpin tutumpaa soundia mainiosti.

Kalevankatu 34:ää olisi helppo väittää löyhäksi retroiluksi, sillä niin tarkasti menneisyydestä tutut vaikuttimet kolutaan levyllä läpi. Valontuoja on kuin Beatlesia höyrysimpinä vuosinaan, ja tuskin Paul McCartneykaan olisi keksinyt biisiin osuvampaa bassokuviota kuin Jimi Sero. Rockabilly-henkinen Tyhmä taas loppuu täysin kuin Whon My Generation. Varosen ulosantiin yhdistettynä retromeininki kuulostaa kuitenkin vähintäänkin ajattomalta ja parhaimillaan ajankohtaiselta. Löyhyydestä ei ole siis tietoakaan. Levy on suurelle sydämellä tehdyn kuuloinen.

Tumppi ei saarnaa, vaan puhuttelee. Huolenaiheina on avioerot, alkoholismi ja ihmisten rohkeus päättää omista asioistaan. Sanoitusten arvomaailmassa vapaus on ihanne, mutta toisista huolenpito velvollisuus. Maailman meininki saa kritiikkinsä, mutta yhteiskuntaa tai päättäjiä ei niinkään soimata. Sanoma kohdistuu yksilöön ja valintoihin.

Varosen punkahtava laulutyyli uppoaa loistavasti perinteiseen rokkiin. Albumi on tehokas ja aurinkoinen, vaikka sanomassa käydään useasti negatiivisiakin asioita läpi. Näin kevään kynnyksellä kuultuna Problemsin rokki toimiikin mainiosti. Auringon paistaessa kasvoille vaivaton svengi kääntää suupielet helposti taivasta kohti. Mahtavaa, että vielä tehdään hampaallista suomirockia.

Arvosana : 4/5
Arvostelu julkaistu : 2010-03-29
Arvostelija : Matti Pitkänen

Nämä tekstit ovat ajalta ennen nykyaikaa (noin niinkuin sivustoteknisessä mielessä), arkistomateriaalia siis. Tuorein arvio on julkaistu 12.12.2011 ja vanhin 5.2.2001. Yhteensä arkistosta löytyy 10190 levyarviota.

Comments

One response to “Levyarvostelut”

  1. […] „Levyarvostelut-Konsortiumsprojekt III – Terra Incognita (Die unentdeckte Welt)“. Noise.fi [fi] (Rezension) (auf Finnisch). 26. Oktober 2003. Abgerufen am 26. Februar […]

Tämäkin sivusto käyttää "keksejä" ja siitä pitää EU-lakien mukaan kertoa myös käyttäjille. Käyttämällä sivustoa hyväksyt sen. Emme me niitä tietoja oikeastaan mihinkään käytä, mutta Googlen mainoksia niiden avulla kohdennetaan paremmin.