Levyarvostelut

Delphic – Acolyte

Suomessa Bloc Partyn lämmittelijänä käväissyt manchesterilainen Deplhic on julistanut olevansa riippumaton rokin kliseistä. Samaan aikaan yhtye jollain muotoa on kuitenkin tullut riippuvaiseksi koneistetun indien kliseistä. Myöskään New Order -syndroomasta puhuminen olisi mikään suuri vääryys.

Deplhic on siis eräänlainen kitaravetoinen indie-yhtye, joka on unohtanut kitaroistaan piuhat. Yrittäjiä tällä saralla on riittänyt, eikä kovinkaan moni ole missiossaan kunnollisesti onnistunut. Delphicin rooli on kuitenkin sellainen, että sen 90-luvun alkupuolen konesoundit kuulostavat ajoittain suoranaiselta klubimusiikilta.

Levyssä yleisilme on hieman samanlainen kuin aamubileissä, jossa joutuu puntaroimaan sitä, pitäisikö vain luovuttaa ja rauhoitella itseään vai jatkaa nostetta. Tähän vastaus tulee viimeistään siinä vaiheessa, kun koneiden säksätys nousee perin määräävään asemaan. Tällöin levyn lähes tunnistamattomaan kaapuun puettu orgaanisuuden säie hukkuu tyystin koneiden alle. Samalla kappaleista katoavat laulut ja tempo kasvaa.

Kokonaisuudessaan levy on juuri sen kuuloinen kuin mitä kannettavalla tietokoneella aikaiseksi saadaan. Ehkä tämän suuntauksen myötä on ennakoitavissa Haciendan uutta tulemista, sillä merkit ainakin ovat olemassa, niitä on vain osattava tulkita.

Delphic vaatii oikeanlaisen ympäristön kaverikseen, jotta se pääsee oikeuksiinsa. Se ympäristö ei siis ole toimisto tai lounaskuppila taustamusiikkeineen vaan jotain hieman virikkeellisempää ja vapaa-aikaan liittyvää. Asian ollessa näin, ei kyseessä kuitenkaan voi olla perin kelvoton levytys. Jokaiseen tilanteeseen levystä ei kuitenkaan ole.

Arvosana : 3/5
Arvostelu julkaistu : 2010-02-15
Arvostelija : Jarno Leivo

Nämä tekstit ovat ajalta ennen nykyaikaa (noin niinkuin sivustoteknisessä mielessä), arkistomateriaalia siis. Tuorein arvio on julkaistu 12.12.2011 ja vanhin 5.2.2001. Yhteensä arkistosta löytyy 10190 levyarviota.

Comments

One response to “Levyarvostelut”

  1. […] „Levyarvostelut-Konsortiumsprojekt III – Terra Incognita (Die unentdeckte Welt)“. Noise.fi [fi] (Rezension) (auf Finnisch). 26. Oktober 2003. Abgerufen am 26. Februar […]

Tämäkin sivusto käyttää "keksejä" ja siitä pitää EU-lakien mukaan kertoa myös käyttäjille. Käyttämällä sivustoa hyväksyt sen. Emme me niitä tietoja oikeastaan mihinkään käytä, mutta Googlen mainoksia niiden avulla kohdennetaan paremmin.