HIM – Screamworks: Love in Theory and Practise, Chapters 1-13

Valtakunnan eteerisimmän ja runollisimman rocktähden Ville Valon luotsaama HIM julkaisi odotetun seitsemännen albuminsa männäviikolla. Ensireaktioiden perusteella albumi tuntuu jakavan kansaa kuin muuri entistä Berliiniä konsanaan. Karkeasti jaotellen ja hieman kärjistäen voi sanoa, että he, joiden mielestä bändin parhaita levyjä ovat edellinen levy Venus Doom ja ensimmäinen albumi Greatest Lovesongs Vol. 666 ja joiden mielestä Ville on parhaimmillaan lavalla punkkupullo toisessa kädessä ja rööki toisessa, ovat tuominneet Screamworksin melko suorasanaisestikin. Toisaalta taas he, joiden mielestä parasta HIMiä edustavat bändin “Slippery When Wet” eli hittilevy Razorblade Romance sekä vuonna 2003 ilmestynyt definitiivinen love metal -albumi Love Metal, ovat tykästyneet Screamworksiin varauksetta.

Edellinen albumi Venus Doom oli bändin raskain platta sekä musiikillisesti että sisältönsä puolesta muutenkin. Solisti ja biisintekijä Ville kynti syvissä vesissä yksityiselämässään juuri Venus Doomin aikaan ja tämä välittyi niin soundimaailmaan kuin lyriikoihinkin. Vaan kesällä 2007 tapahtui Käänne isolla K:lla, kun Ville kirjoittautui katkolle malibulaiselle Promises-klinikalle. Siitä lähtien kotimaamme rockjumalista jumalaisin on katsellut maailmaa selvin päin ja mikäli juorulehtiin on uskominen, on hän päässyt kokemaan myös rakastumisen huuman ilman päihteiden tuomaa puudutusta. Sekä rakastuminen että raitistuminen ovat antaneet vaikutteita uudelle Screamworks-levylle.

Screamworksin korkkaa latinankielisellä in vino veritas -sanonnalla leikittelevä In Venere Veritas, joka allekirjoittaneen mielestä kuulostaa ihan perus-HIMiltä. Pandasilmäsynkistelijöiden parjaamasta pop-soundista ei kuulu jälkeäkään. Sen sijaan kappaleesta löytyy HIMpulabiisien perusainesten lisäksi kohtalokasta harmonialaulua ja hupaisana yksityiskohtana suomalaisittain äännetyt venere- ja veritas-sanat. Pehmeän englanninkielisen tekstin keskellä pärähtävät ehdat suomalaiset r-äänteet. Samaa tehokeinoa on käytetty myös levyn kahdeksannella raidalla eli In The Arms of Rain -kappaleessa, jossa Hail Mary lausutaan englantilaisittain, mutta Ave Maria suomalaisen r:än kera. In the Arms of Rain -biisin kikkakakkosiin kuuluu myös introna ja kappaleen keskellä kuultava sadepisarasoundi.

Levyn kakkos- ja kolmosraidat eli Scared to Death ja sinkkubiisi Heartkiller kuultiin jo taannoisilla Helldone-keikoilla ja biisien albumiversiot ovat, jos mahdollista, vieläkin tarttuvampia kuin liveversiot. Scared to Death -kappaleessa on vähän samantapainen viba kuin Love Metal -levyn biisissä The Sacrament. Melodia toimii kympillä ja etenkin kertsi jumahtaa päähän kuin purkka tennarinpohjaan. Nelosraita Dying Song ja seitsemäs biisi Katherine Wheel muistuttavat jollain lailla Dark Light -levyn biisejä ja tunnelmaa.

Ensimmäinen balladihenkinen kappale löytyy raidalta numero viisi. Disarm Me (With Your Loneliness) on kaunis keinuva balladi, herkkä, riipaiseva ja katkeransuloinen, ja sen kertsi jää päähän kertakuulemalta. Myöskin Tavastialla kuultu Love, The Hardest Way on Scared to Deathin tapaan uskomattoman tarttuva ja hyvinkin HIMmäinen biisi. Kertsi kolahtaa kertakuulemalta ja sisältää Villen itsensäkin esiin nostaman riimin Baudelaire in Braille, joka on monitasoisuudessaan kieltämättä aika nerokas. Mutta mikä ihmeen Olly Olly Oxen Free? Kuukkeloitsemalla löytyy merkitys, mutta se jää kuulijan itsensä pääteltäväksi, ketä tai keitä biisissä huhuillaan pois piilosta. Syntikkasoundi on kuin suoraan 80-luvulta, mikä lämmittää 80-luvulla lapsuus- ja nuoruusvuosiaan eläneen mieltä. Biisi loppuu feidautuvaan rimpautukseen, joka tuo mieleen kännykän kalenterin hälytysäänen.

Screamworksin raskainta ja rankinta antia edustavat Ode to Solitude, Shatter Me with Hope ja Like St. Valentine, jotka kuulostavat soundiensa puolesta enemmän tai vähemmän suoralta jatkolta Venus Doom -levylle. Soitto kulkee ja Villen laulu polveilee tutunoloisen kitaroinnin päällä. Mukana on myös reippaasti revittelevää tulkintaa ja gootahtavaa matalaa henkäilyä. Levyn toinen balladihenkinen biisi on Acoustic Funeral (For Love in Limbo), jossa kertsin hiukan nyrjähtänyt fraseeraus rikkoo balanssin ja tekee biisistä omaleimaisemman kuin mitä se ehkä muuten olisi. Lisäsärmää antavat biisin loppupuolella kuultava soittorasiasoundi ja sen päällä kulkeva laulu.

Levyn päättää jo perinteiseksi muodostunut WTF?!-biisi, joka tällä kertaa on saanut nimen The Foreboding Sense of Impending Happiness. Kappaletta voisi luonnehtia ilmaisulla HIM meets Depeche Mode meets jotain epämääräistä elektrogoottia. Kertsissä on tiettyä hypnoottisuutta ja biisissä muuten omanlaistaan tarttuvuutta, mutta toivoa sopii, että The Foreboding Sense… jää kokeiluksi, eikä peilaa bändin seuraavan albumin musiikillista suuntaa.

HIMin biiseistä vastaava herra Valo on kertonut haastatteluissa, että Screamworksille haettiin vaikutteita bändin omasta nuoruudesta ja niistä bändeistä ja soundeista, mitä 80-luvulla kuultiin ja kuunneltiin. Hyvin siinä on onnistuttukin, sillä levylle on osattu poimia vaikutteita niin kasaripopista (syntikkasoundit) kuin tukkahevistäkin (isot, tarttuvat kertsit) kadottamatta kuitenkaan bändin omaleimaista tyyliä ja soundia. Tuloksena on kerrassaan mainio albumi, joka allekirjoittaneen mielestä on parasta HIMiä sitten Love Metal -levyn.

Arvosana : 5/5
Arvostelu julkaistu : 2010-02-15
Arvostelija : Anu-Riikka Kyttälä

Nämä tekstit ovat ajalta ennen nykyaikaa (noin niinkuin sivustoteknisessä mielessä), arkistomateriaalia siis. Tuorein arvio on julkaistu 12.12.2011 ja vanhin 5.2.2001. Yhteensä arkistosta löytyy 10190 levyarviota.