Various – Eilisen jälkeen – suomalaista postpunkia 1981-1987
Ian Curtis oli postmoderni sielu kylmässä. Curtis tappoi itsensä 1980, mutta ennätti jättää nimensä historiankirjoihin. Joy Divisionin lisäksi 70-luvun lopulla esiin nousivat muun muassa Killing Joke, Nick Caven piiskaama Birthday Party, Siouxsie and the Banshees ja Bauhaus. Eikä kestänyt kauaa, kun Suomikin sai osansa synkistelyaallosta.
Eilisen jälkeen esittelee vajaat parikymmentä enemmän tai vähemmän unohduksiin painunutta suomalaista postpunk-poppoota. Yhden biisin politiikasta poiketaan ainoastaan Mustan paraatin kohdalla. Ratkaisu on outo, mutta kertoo samalla jotain yhtyeen kiihkeästä luonteesta. Alati vaihtuvista solisteista parhaiten onnistuu aito alkuperäinen: Jore Vastelin.
Vastelinia kuullaan vielä Silmien Haudattu-kappaleella. Kokoelma nostaa esiin monia muitakin unohdettuja helmiä. Kuudes tunti, Kuolleet kukat ja Psyyke saavat vangittua kappaleisiinsa ainutkertaista tunnelmaa, jossa tekniset ratkaisut ovat toissijaisia. Kuriositeettina voi mainita vain hetken eläneen Aprés Demainin, jonka riveissä debytoi Radiopuhelimista tuttu Jarno Mällinen, tällä kertaa vain kitaran sijaan koskettimissa.
Eilisen jälkeen on kulttuuriteko, ja samalla yllättävän tasokas kattaus kotimaista synkistelyä. Joukkoon mahtuu heikompiakin esityksiä, etenkin lyyrisesti tragedia taittuu toisinaan komiikaksi. Tämä ei yllätä. Kappaleet yhdistävät punkin raa’an energian ja rappioromantiikan – vaadittaisiin suoranainen ihme mikäli ylilyönneiltä vältyttäisiin.
Kokoelma on koottu kuvitusta myöten huolella. Tästä on kiittäminen Tero Alankoa ja Joose Berglundia. General Njassan ja alussa vapaasti siteeratun Jaska Filppulan esipuheiden lisäksi ääneen pääsevät myös itse artistit. Lyhyet kappaleita taustoittavat tarinat kertovat tee-se-itse-ajasta, jolloin hauska ja kuolemanvakava nivoutuivat erottamattomasti toisiinsa.
Arvosana : 4/5
Arvostelu julkaistu : 2010-03-29
Arvostelija : Jukka Kastinen
Nämä tekstit ovat ajalta ennen nykyaikaa (noin niinkuin sivustoteknisessä mielessä), arkistomateriaalia siis. Tuorein arvio on julkaistu 12.12.2011 ja vanhin 5.2.2001. Yhteensä arkistosta löytyy 10190 levyarviota.